Go Britain -ohjelman kautta voi lähteä hotellityöhön Isoon-Britanniaan 4–12 kuukaudeksi.
Ohjelmassa on mukana hotelleja eri puolilla Ison-Britannian kaunista maaseutua sekä pienemmissä kaupungeissa. Työpaikkoja ei ole suurissa kaupungeissa, mutta joidenkin Keski-Englannin kaupunkien (esim. Manchester, Birmingham, Chester, Coventry, Oxford) lähettyville on mahdollista sijoittua.
Hotelleissa on tarjolla erilaisia työtehtäviä. Osallistuja voi työskennellä esimerkiksi ravintolassa, baarissa, kahvilassa, keittiössä, huonesiivouksessa, portieerina, kuljettajana, kiinteistöhuollossa tai vastaanotossa. Useimmat sijoittuvat tarjoilijoiksi tai ns. general assistenteiksi. General assistantin työtehtävät vaihtelevat sen mukaan, millaisissa tehtävissä kulloinkin tarvitaan apua. Huonesiivoovoukseen eli housekeepingiin suoraan hakevan on myös hyvä pitää mielessä työn rankkuus ja runsaat työtunnit sitoutuessaan tehtävään.
Työtehtävät vaihtelevat hotelleittain. Osallistujan kielitaito ja aikaisempi työkokemus vaikuttavat usein myös tälle tarjottuihin työtehtäviin. Asiaan vaikuttaa myös se kuinka pitkään työsuhteeseen osallistuja on valmis sitoutumaan. Työnkuvan suhteen voi esittää toivomuksia, mutta toivomuksissa kannattaa olla realistinen. Esimerkiki enemmän vastuunottoa vaativiin tehtäviin kuten receptioniksiksi ei kannata hakea vain kolmeksi kuukaudeksi tehtävään vaadittavan pitkän perehdytysjakson takia. Reception työhön sijoittuakseen vaaditaan myös erittäin sujuvaa englanninkielen taitoa sekä aikaisempaa työkokemusta.
Hyväksyttyään työtarjouksen ja omat työtehtävänsä hakija aina sitoutuu työskentelemään kyseissä hotellissa sovitun ajan.
Työtä tehdään 30–50 tuntia viikossa riippuen siitä, kuinka kiireistä on. Keskimääräinen työaika noin 40 tuntia viikossa, ja työtä tehdään keskimäärin 5–6 päivänä viikossa. Osallistujilta edellytetään joustavuutta työaikojen suhteen. Työ on usein vuorotyötä ja työajat epäsäännölliset. Ylityöt korvataan joko vapaa-aikana tai rahana. Työskentely hotellissa on usein fyysisesti melko raskasta, mutta samalla myös hyvin antoisa ja avartava kokemus.
Ohjelman kaikki työnantajat majoittavat työntekijänsä. Yleensä työntekijät majoitetaan hotellien henkilökuntaa varten varattuihin 2–3 hengen huoneisiin tai erilliseen asuntolaan. Majoitus ei ole samaa tasoa kuin hotellin asiakkaiden majoitus vaan se voi olla hyvinkin vaatimaton. Normaalisti työnantaja perii majoituksesta pientä korvausta, joka vähennetään suoraan palkasta. Useimmiten työntekijät saavat päivittäiset ateriat hotellista.
Palkkaus
Kauttamme Isoon-Britanniaan hotellityöhön lähtevät nuoret solmivat työnantajan kanssa normaalin työsuhteen. Heille maksetaan vähintään minimipalkkaa
(4,83 Englannin puntaa tunnilta 18–21-vuotiaille ja 5,80 Englannin puntaa tunnilta 22-vuotiaille ja sitä vanhemmille ). Palkan suuruus vaihtelee jonkin verran sen mukaan, millaisia viikoittaiset työtuntimäärät ovat. Palkasta käteen jäävän summan suuruuteen vaikuttaa se, kuinka suurta korvausta työnantaja perii majoituksesta.
Palkasta jää käteen mahdollisten verojen, majoitusvähennysten ja muiden kulujen jälkeen yleensä vähintään noin 120 Englannin puntaa (noin 140 euroa) viikossa.
Ohjelmaan osallistuminen edellyttää hyvää käytännön kielitaitoa sekä kykyä oppia nopeasti ja työskennellä itsenäisesti.
Henkilökunta vaihtuu hotelleissa usein, ja työyhteisöt ovat yleensä hyvin monikulttuurisia, joten työntekijöiltä edellytetään avointa mieltä ja sopeutumiskykyä uusiin työtehtäviin, vaihtelevaan työrytmiin sekä muihin kulttuureihin.
Ohjelmaan on mahdollista hakea kaverin kanssa yhdessä. Tällöin hakijalta edellytetään erityistä joustavuutta työpaikan sijainnin ja työtehtävien suhteen, sillä yhdessä hakevia on vaikeampaa sijoittaa kuin yksin hakevia. Yhdessä hakevien tulee merkitä sähköisen hakemuksen Other information -kohtaan, kenen kanssa hakee ohjelmaan.
Hakijat sijoittuvat yleensä ohjelmaan nopeasti ympäri vuoden. Vähiten työpaikkoja on tarjolla joulu-, tammi- ja helmikuussa.
Oleskelu kestää vähintään neljä kuukautta ja enintään vuoden. Tämän aikarajan puitteissa hakija voi itse päättää, kuinka pitkään työsuhteeseen hakee. Yleensä työantajat toivovat, että marras–helmikuussa aloitettaessa solmitaan vähintään kuuden kuukauden mittainen työsuhde.
Ohjelmaan tulee hakea 2–3 kuukautta ennen toivottua aloituspäivää.
Allianssin ohjelmamaksu 330 euroa maksetaan ohjelmaan hakemisen yhteydessä. Ohjelmamaksuun sisältyy:
Yhteystoimiston sijoitusmaksu 169 Englannin puntaa maksetaan työpaikan löydyttyä. Sijoitusmaksuun sisältyy:
Lennot ja vakuutuksen jokainen lähtijä järjestää ja maksaa itse.
Lähtijän on hyvä varata mukaan rahaa vähintään kuukauden elinkustannuksiin, sillä hän saattaa saada ensimmäisen palkan vasta kuukauden työskentelyn jälkeen.
1. Täytä Allianssin nuorisovaihdon sähköinen hakulomake ja maksa ohjelmamaksu verkkomaksuna. Laita hakulomakkeeseen sähköpostiosoite, jota luet säännöllisesti.
2. Saat tunnukset Allianssin nuorisovaihdon osallistujasivuille, josta löytyvät tarkemmat ohjeet hakemiseen ja tarvittavien liitteiden toimittamiseen. Osallistujasivuilla on paljon hyödyllistä tietoa ulkomailla työskentelystä.
3. Toimita meille seuraavat liitteet osallistujasivujen ohjeiden mukaisesti:
4. Tarkistamme hakemuksen Allianssissa. Kun olemme saaneet kaikki tarvittavat liitteet ja lähetämme hakemuksen kohdemaahan. Pääset tutustumaan osallistujasivujen lähtijäinfoon.
5. Ilmoitamme sinulle sähköpostitse tai puhelimitse, kun sinulle tulee työtarjous.
6. Saatuamme kohdemaasta vahvistuksen sijoittumisesta sinun tulee maksaa sijoitusmaksu ja järjestää matkat kohdemaahan.
Ohjelman ehdot:
Työskentely hotellissa on suosittu tapa viettää kesää tai välivuotta ulkomailla. Palvelualan työkokemuksesta ja sujuvasta kielitaidosta on monesti korvaamatonta hyötyä kotimaassa työpaikkaa etsittäessä. Työskentely hotellissa tarjoaa myös mainion mahdollisuuden saada työkavereista uusia ystäviä.
"Oon tutustunu ihmisiin enemmän, ja saanu jopa hyvän kaverin. Lydia on kanssa töissä ravintolassa, ja ollaan hengailtu vapaa-ajallakin. Se on Brasiliasta, ja se kutsu jo mut käymään kun se joskus menee kotiin. On kiva että on joku parempiki kaveri eikä vaan tuttavuuksia. Meillä on uus hotellijohtaja. Se on päättäny tehdä uudistuksia, mm. uudet kokolattiamatot (toisessa rakennuksessa on jo), maalia, muita korjauksia ja sit isoin: yhteinen tila. Ruoanlaittomahdollisuus, jääkaappi, tv, tilaa hengailla. Pääsee jopa laittaan ruokaa, kumma kyllä mä kaipaan sitä. Oon huomannu että englantilainen aamiainen ei oo mua varten :D älyttömän raskas, ei tuu kauheen hyvä olo. Jugurttia ja mysliä ja kuivattuja hedelmiä, huomattavasti parempi. :)"
Lue lisää kokemuksia Go Britain -ohjelmasta