Nyt jälkeenpäin au pair-vuottani tarkastellessani voin sanoa, että se oli opettavaisuudessaan elämäni paras valinta. Helppoa ei aina ollut ja kun ikäväkin yllätti mitä yllättävimmässäkin asioissa - kuten karjalanpiirakat ja meri. Nyt paljon laajempaa maailmankuvaa rikkaampana, voin todeta, että sain Ranskan vuodestani paljon enemmän kuin aavistinkaan.

Heti alkuun jouduin vaihtamaan perhettä, mutta toisen perheeni kanssa minulla kävi sitäkin parempi tuuri. Tunsin olevani pidetty ja täysin hyväksytty, eikä työoloissa ollut mitään valittamista. Lasten vanhemmat olivat eronneet, joten lapset asuivat vuoroviikoin äitinsä ja isänsä luona. Itse työskentelin isän luona, mikä tarkoitti sitä, että olin yleensä joka toisen viikon kokonaan vapaa. Perheen isällä ei ollut aiempaa kokemusta au paireista , joten hän ei ehkä ymmärtänytkään "hyödyntää" tarpeeksi sitä työpanosta, johon olisin sopimuksen mukaan ollut valmis sitoutumaan. Hän suhtautui työhöni suurpiirteisesti antaen minulle vapauden toimia haluamallani tavalla. Sain myös oman asunnon, koska perheeni asunto oli hyvin pieni. Tämä oma asunto tosin tarkoitti pientä lavuaarilla varustettua huonetta kerrostalon pohjakerroksessa. Yksin asuminen opetti paljon. Alkuvaiheessa omaan pimeään huoneeseen palaaminen sai mielen apeaksi, kun tiesi, että ainoana seurana olisivat lukuisat huoneessa vilisevät punaiset ötökät.

Alue, jossa asuin suorastaan kuhisi au paireja. Paikallisesta au pair toimistosta saamani au pairien puhelinnumerolista koitui korvaamattomaksi avuksi. Tutustuminen muihin au paireihin oli helppoa, sillä me kaikki au pairit janosimme saada ystäviä uudessa elinympäristössämme. Paikallisiin ihmisiin tutustuminen olikin sitten vaikeampaa, muttei kuitenkaan mahdotonta. Vaalealle blondi tytöllehän ei olisi ollut suurikaan ongelma saada seuraa ainakaan lukuisista tummemmista siirtolaisista. Joka tapauksessa Ranskan kulttuurista ja kielestä oppi paljon enemmän, kun tunsi edes muutamia paikallisia. 

Asuin Pariisin lähellä olevassa pikku kaupungissa, minkä ansiosta luonnon rauhasta nauttiminenkin oli mahdollista. Pariisin pääsi kätevästi metrolla ja sieltä tulikin käytyä usein, varsinkin sen jälkeen kun löysin au pair-työni ohelle huivikaupan myyjätoimen. Suullinen kielitaitoni kohentui suunnattomasti yrittäessäni palvella mahdollisimman ystävällisesti pariisilaisrouvia ja -neitejä. Ainakin lukuisat kohteliaisuussanat ja eri kangaslaatujen nimet iskostuivat hyvin mieleeni. Lasten kanssa työskennellessä puhuminen oli huomattavasti helpompaa, mutta myös rajallisempaa.

Lukuisten juustojen maut ja leipomojen ihanat tuoksut ovat vieläkin mielessäni. Kaipaan Ranskan vuottani suunnattomasti, vaikka tiedänkin, että en haluaisi ikuisesti olla au pair. Kaipuutani helpottaa kuitenkin lähes parinkymmenen (!) räpsityn filmirullan selailu sekä yhteydenpito uusiin ihaniin ystäviini eri maissa. Ilolla huomaan tuntevani itseni paljon kansainvälisemmäksi ja olen jo innoissani suunnittelemassa seuraavaa suurta seikkailuani. Siksi tyydynkin lopullisten hyvästelyjen sijaan vain tokaisemaan "Tapaamisiin!". "À la prochaine!"

- Saara

Takaisin