Joskus lukion kakkosella mulle tuli ihmeellinen halu päästä Saksaan au pairiksi. Kun koulussa oli opittu kielioppi, niin puhuminen jäi täysin sen varjoon. Elokuun lopussa sain tiedon saksalaisesta Maurischattien perheestä ja kaikki oli siitä vaille valmista, että hyväksyn perheen. Hakupaperit lähetin Allianssiin heinäkuussa. Kaupunki Nürnberg oli unelma kokoa, suuripiirtein 500 000 asukasta, mahdollisuuksia vapaa-ajalle ja hyvät julkiset kulkuneuvot (paikallisjunat, metro, bussit). Ainoa miinus liikkumisessa on, että öisin kahdentoista jälkeen on ainoa menopeli taksi.

Mun työni Maurischateilla oli lähinnä olla kotona kun 6-vuotias Sebastian tuli aamupäivällä (10.30–12.30) koulusta ja hakea myöhemmin 4-vuotias pikkuveli lastentarhasta. Perheen äiti tulikin viiden jälkeen kotosalle ja hirveästi töikseen matkustavaa isää ei paljon näkynyt. Ruoanlaitosta ei mun tarvinnut huolehtia; päivällä pojat mässäili müsliä, hedelmiä, leipää ym. Sitten illalla syötiin yhdessä lämmintä ruokaa. Vaikka meidän työsopimuksessa (epävirallinen) ei silittämisestä mitään mainittu, muodostui silittäminen varsinkin mun työkseni. Kun Saksassa kaikki vaatteet silitetään tarkasti t-paidasta collegehousuihin, kannattaa miettiä mitä on valmis tekemään. Pari ajatusta olisi myös hyvä uhrata sille, onko valmis päivittäin laittamaan ruoat itselle ja muille. Siihen varmasti tarvitaan luovuutta, mielikuvitusta ja jonkin verran kykyä. Myös pienempien lasten päiväunet saattavat olla hyvinkin lyhyitä (2–4 h) , joten omaa aikaa ei taida aamupäivälle jäädä.

Vapaa-aikani keskittyi aina viikonloppuihin, tosin joskus silloinkin olin au pair perheeni kanssa mukana menossa. Viikonloppuisin kierreltiin au pair kamujen kanssa Nürnbergia ristiin rastiin, istuttiin cafeissa, käytiin pitsalla ja elokuvissa. Myös kielikurssiporukan kanssa oli järjestetty monia yhteisiä menoja. Suomalaisia au paireja ei mun lisäkseni Nürnbergiin ollut eksynyt: valtaosa kollegoista oli puolalaisia tai tšekkejä naapurista. Mutta myös muita eurooppalaisia vilisi edellisten joukossa ja muutamia eteläamerikkalaisia, afrikkalaisia ja australialaisia näkyi. Nürnbergissa meidän au pair klubi oli loistavan aktiivinen ja toimintaa riitti joka viikonlopulle. Tänä keväänä klubi teki reissun mm. Pariisiin ja Luxenburgiin, talvella käytiin Alpeilla. Matkustaminen tämän klubin kanssa oli suomalaisen mittapuun mukaan tosi halpaa. Koska puolalaiset ja tšekit ovat suuri enemmistö, he puhuvat myös keskenään tietysti omaa äidinkieltään. Joukkoon pääsemiseksi tarvitsee siis oma-aloitteisuutta ja ennen kaikkea halua tutustua hyviin tyyppeihin.

Matkani Saksaan varasin Kilroyn kautta. Matkatoimistossa sain tarkan reittisuunnitelman, joka aikatauluineen piti minuutilleen aina siihen asti kunnes astuin Nürnbergin Hauptbahnhofille. Myös edullisuutensa vuoksi Kilroy oli ehdoton. Saksaan lähtijän kannattaisi muistaa, että saattaa joutua paljon liikkumaan junalla ja paikallislippu ei suinkaan ole tae junaan pääsyyn. Frankfurtin lentokentällä juna pysähtyi muutamaksi kymmeneksi sekunniksi ja yli puolet matkustajista joutui tylysti odottamaan seuraavaa junaa. Paniikki! Painavia isoja matkalaukkuja ei välttämättä ole suunniteltu helposti kannettaviksi ja nostettaviksi - olisi ehkä järkevää tarvittaessa jatkaa lentokoneella sisämaassakin.

Ennen kotiinpaluuta kannattaa vielä arvioida matkan aikana paisuneen maallisen omaisuuden määrä. Ekstra kilot kannattaa ainakin Saksasta lähettää postissa; koneessa vastaava tulisi paljon (!) kalliimmaksi. Itse lähetin kotiin n. 5 kg:n paketin ennakkoon, mutta senkin jälkeen ylimääräisiä kiloja kertyi vielä reilun kymmenen kilon edestä. Tavaraa ei muuten pysty lähettämään vastaanottajan maksettavaksi. Kuukaudessa maksettava taskuraha Saksassa on n. 200 euroa. Mikäli maata ja paikkoja haluaa nähdä enemmän millään penninvenytys menetelmällä ei taskuraha moiseen riitä. 

Saksalaiset matkatoimistot järjestävät paljon bussimatkoja moniin Saksan kaupunkeihin, Sveitsiin, Ranskaan, Hollantiin ym. Viikonloppureissut eivät ole kovin kalliita, mutta busseissa istuskeluun saa varautua. Suosittelen silti. Myös Euro26-korttia kannattaa vilautella joka käänteessä, vaikka se on Euroopassa vielä melko tuntematon. Oma au pair eloni Nürnbergissa oli tosi kivaa aikaa, josta jäi muistoksi ihania kirjekavereita ja mukava perhe. Jos vastuuntuntoa, joustavuutta ja seikkailun halua löytyy, suosittelen au pairelemista muillekin. 

- Lotta

Takaisin