Ajatus oli jo mietityttänyt pitemmän aikaa, ja viimein syksyllä sain aikaiseksi täyttää hakemukset, tavoitteena päästä töihin Englantiin. Jonkin ajan kuluttua hotellistani soitettiin ja ehdotettiin reseptionistin työtä. Aikaisempaa kokemusta minulla ei vastaavasta ollut, mutta se ei tuntunut haittaavan ja pian sainkin vahvistuksen tulevasta työpaikastani: vastaanottovirkailija neljän tähden hotellissa Oxfordissa, aloitus as soon as possible.

Matkaan lähdin marraskuussa ja heti alkoi työhön opetteleminen. Ekat viikot taisin vain opetella vastaamaan puhelimeen ja käyttämään puhelinvaihdetta. Kieli tuotti alkuun jonkun verran ongelmia, sillä vallankin puhelimessa oli paljon vaikeampi ymmärtää. kuin kasvotusten jutellessa. Mutta se oli hyvä tulikaste, sillä sen jälkeen hävisi pieninkin pelko ja arkuus käyttää kieltä. Puhelimesta (joka soi jatkuvasti ja koko ajan!) siirryttiin vähitellen kaikkiin muihinkin tehtäviin, kuten: palvelua tiskillä, erilaisia toimintoja tietokoneella, check- in ja out, varausten tarkistamista ja ottamista jne.. Hyvin moninaisia työtehtäviä. Työvuorot olivat 8,5 - 9 tuntia. Aamut alkoivat 6.30 ja illat päättyivät 23.00. Toisinaan päivät tuntuivat pitkiltä ja raskailta, vallankin kun aina työntekijöitä ei ollut aivan riittävästi, mutta varsinaisia ylitöitä en joutunut tekemään. Itse koin työn myös varsin vastuulliseksi ja se aiheutti aikalailla stressiä, kun en aina tuntenut olevani kyvykäs hoitamaan asioita... Joulu-tammikuu oli hyvin kiireistä aikaa ja vilkkaimmat päivät olivat perjantai, kun noin 200 asiakasta 
check-in hotelliin viikonlopun viettoon, ja sunnuntai aamut, kun käytännössä koko hotelli check-out.

Kulttuuri erot olivat kyllä selvät, vaikken varsinaista sokkia tainnutkaan kokea. Kohteliaisuus on aivan ehdotonta briteille!! Sain itsekin kuulla jos jonkin kerran kun pääsi please unohtumaan... Työpaikoilla myös hierarkkinen jako on selkeä; general manager, deputy general, duty manager, head of department, supervisor... Myös ruoka on kovin outoa ja rasvaista. Sandwichit tai chipsit eivät kauheasti enää innosta...

Hotellimme työntekijät olivat kaikki varsin nuoria ja monista eri maista, kuten Saksasta, Itävallasta, Hollannista, Ruotsista, Tanskasta, Espanjasta, Ranskasta ja tietysti itse Englannista. Palkka oli mielestäni ihan kohtalainen, noin £500-600 kuukaudessa ja se kyllä riitti ainakin minun menoihini. Asumisesta tai ruuasta ei tarvinnut maksaa. Hotellilla oli kaksi staff-housea sekä staff-huoneita hotellin yhteydessä. Minä asuin näistä jälkimmäisessä ensin espanjalaisen ja lopuksi ruotsalaisen kämppikseni kanssa, ja heistä molemmista tuli parhaimmat kaverini. Lisäksi tutustuin sattumalta suomalaiseen tyttöön joka oli töissä sisar hotellissamme, ja meistä tuli hyvät ystävät. Näimme viikoittain ja ruodimme aina tärkeimmät inside-tapahtumat työpaikoiltamme. Lisäksi oli lähes elintärkeää, että saatoin aina tarvittaessa purkaa sydäntäni jollekin joka omasi saman kulttuuri taustan ja ymmärsi varmasti, kun englantilainen elämänmeno alkoi ärsyttää tai työnteko tökki. Vapaa-ajalla käyskenneltiin kaupungilla, käytiin syömässä, elokuvissa, ostoksilla, teatterissa Lontoossa sekä pienillä reissuilla esim. Skotlannissa ja Amsterdamissa. Toisinaan vaan oleskelin tai luin kirjaa, en sen kummempaa kuin kotonakaan.

Viivyin hotellissa 6 kk, ja näin jälkeenpäin tuntuu kyllä aika hyvältä. Minä onnistuin, vaikka välillä hampaat irvessä ja itku kurkussa yritin tuhertaa eteenpäin. Parasta antia olikin, että opin aivan uuden työn ja sain arvokasta työkokemusta, sekä tietenkin kaikki uusi ja ennen näkemätön, maa ja kulttuuri, ja uudet hienot ystävät.

Joten jos nyt yhtään tekee mieli lähteä, niin matkaan vain! Turha jännittää, sillä hyvin siellä pärjää. Ja aika pian huomaa rakentaneensa "oman kodin ja elämän" ja kaikki sujuu rutiinilla, eikä enää huomaakaan olevansa vieraassa maassa. Ainakin englannissa palvelualan töitä riittää ja sille tielleen on helppo jäädä jos mielii urallaan eteenpäin; eteneminen ja yleneminen ei ole sekään mitenkään tavatonta.

- Anna

Takaisin