Vapaaehtoisen elämä alkaa vähitellen asettua uomiinsa. Ensimmäinen viikko oli aamusta iltaan suunniteltu tervetuloviikko Diaconal Yearin hoivissa, Frederiksbergin diakonissalaitoksen "linnassa". Diaconal Yearin kautta on talla hetkellä parisenkymmentä vapaaehtoista Tanskassa, puolet saksalaisia. Tutustuimme toisiimme monenlaisen aktiviteetin avulla ja myös Kööpenhamina hieman avautui. Seuraava viikko olikin asettumista uuteen asuntoon ja tutustumista työhön, jälleen uusia ihmisiä ja käytäntöjä. Kolmantena viikkona (10 päivää) Tanskassa matkasimme Brandbjerg højskolaniin kieli- ja kulttuurikurssille (Cirius/EVS), yritimme sekoittua koulun oppilaiden joukkoon ja tapasimme jälleen uusia vapaaehtoisia. Kolmantena viikkona putkeen uusissa olosuhteissa uusien ihmisten kanssa, oli paukut jo aika lopussa, sitä vain yritti sitkeästi pitää silmänsä ja korvansa auki kaikelle uudelle informaatiolle mitä tarjoiltiin. Tuntui siis helpottavalta päästä takaisin työhön kiinni.

Tämä paikka on niin loistava, ettei paremmin olisi voinut käydä. Tv-asemaksi puitteet ovat pienet, mutta kuitenkin sitä itseään, ja siksi pääsen vapaasti kokeilemaan kaikkea. Minulle annetaan yllättävänkin paljon vastuuta. Jo ensimmäisellä viikolla pyörittelin ohjelmia ulos, broadcastasin yksikseni. Kaikki tekniset laitteet ja tuhannet nappulat ja erilaiset nauhat ja laitteet, koneet, alkavat vähitellen saada tietynlaista loogista järjestystä päässäni, enkä tunne enää olevani kovin viidakossa niiden kanssa. Broadcastaamisesta on siis tullut mulle rutiinihommaa, sen lisäksi laadin ohjelmasuunnitelmia luonnosten pohjalta, toimin ääniteknikkona, opettelen editoimaan, leikin kameroilla, rakennan lavasteita yhdessä muiden kanssa, hoidan arkistoa ja järjestän sunnuntaisin kameran ja kuvaajia kokousten nauhoittamiseksi.

Etukäteen arvelutti, että otetaanko suhteellisen kokematonta vapaaehtoista tosissaan ja osaksi tiimiä, mutta saan huomata että pelko oli turha. Asenne minua kohtaan on odottava ja opettava. Kun osoittaa itsenaisyyttä ja tärkeimpänä motivaatiota, homma toimii. Tosin kääntöpuolena on se, että töiden virta käy vuolaana.. Täytyy olla tarkkana etten missaa päivänvaloa, nyt kun sitä vielä on. Muuten en ole oikein ehtinyt vielä skannaamaan Kööpenhaminan kuppiloita, klubeja ja paikkoja niin paljon kuin haluaisin, mutta aikaahan tassä on. Löysin Yoga-koulun, omieni joukkoon, ja olen tyytyväinen harrastuksen jatkumisesta. Kaupungin tunnelma on mukavan rento ja boheemi, "hyggelig", kuten tanskalaiset itse sanovat. Tosin se, etta pääsee kosketuksiin varsinaisen alkuperäiskansan kanssa vaatii ehkä juuri sen harrastuksen tai muun lähelle vievän tekosyyn. Ulkomaalaisia täällä kyllä tapaa joka päivä. Pyörä on ehdoton ykkösvarustus mitä Diaconal Year meille tarjosi, sen päältä kaupunkiin tutustuu parhaiten.

- Helena

Takaisin