Ennen tänne tuloa en tiennyt Montenegrosta paljoakaan; kuvittelin, että se oli yksi eksoottisimmista paikoista Euroopassa, ja mahdollisimman erilainen maa kun Suomi, jotka riittivät syiksi valintaan. Montenegro on pikkuruinen maa, joka sijaitsee Adrianmeren rannalla Kroatian ja Albanian väliin puristettuna. Itsenäinen se on ollut vasta kaksi vuotta, ja asukkaitakin on suunnilleen Helsingin verran.

Vuoteni aikana olen oppinut rakastamaan koko maata ja sen ihmisiä. Kirkkaan sininen Adrianmeri on maailman kaunein näky, paikallisesta Vranac-viinistä on tullut suosikkijuoma ja Montenegron vesipallo-joukkueen kannattamisesta on tullut elämäntehtävä. Sen lisäksi suomalainen systemaattisuus on vaihtunut koko Balkanilla vallitsevaan “polako, polako”, eli “rauhallisesti, rauhallisesti”-asenteeseen ja olen oppinut elämään päivä kerrallakan ilman suurempaa suunnittelua.

Työskentelen projektini parissa lastentarhassa. Jokaisesta pikkuvintiöstä on tullut hirmuisen rakas, ja paras palaute työstä tuleekin lapsilta. Tiedän, että teen jotain oikein kun saan suuren hymyn, halauksen tai pusun. Työ osaa välillä olla raskastakin: 3-5 vuotiaiden kanssa väsyy nopeasti, ja varsinkin alussa kielimuuri oli valtava. Ennen tuloani en osannut ollenkaan serbiaa, mutta parhaimpina opettajina toimivatkin tarhan lapset. Huomaan joka päivä ymmärtäväni ja puhuvani enemmän kun aikaisemmin, ja vastikään vierailin paikallisiessa radiossa serbiankielisessä haastattelussa..

Muistan kuinka mid-term koulutuksessa hoettiin, että EVS-jakso on “learning experience”; oppikokemus. Jakson aikana olenkin oppinut uskomattoman paljon niin itestäni ja yksinelosta kun upeasta Montenegrosta ja koko Balkanin alueesta. Vuosi on myöskin ollut 20-vuotiaalle tuoreelle ylioppilaalle itsetutkiskelun paikka, ja uskon, että tiedän nyt paremmin mitä haluan tulevaisuudeltani.

EVS on antanut minulle niin paljon mahdollisuuksia. Olen kokenut ja nähnyt enemmän, mitä Suomessa ikinä vuoden aikana olisin voinut. Jaksoni aikana olen selvinnyt 26-tuntisesta sähkökatkoksesta ja päässyt matkustamaan naapurimaihin ja niinkin kauas kun Istanbuliin. Olen myöskin tavannut mahtavia ihmisiä, paikallisia ja muita vapaaehtoisia, joista osasta on tullut tosiystäviä. En vaihtaisi aikaani täällä mihinkään ja toivvonkin, että Montenegrossa nähdään pian enemmän suomalaisia EVS-vapaaehtoisia!  

- Anna-Erica

Takaisin