Matkaan lähteminen jännittää aina. Olin jo ennakkoon tutustunut muihin suomalaisiin Berliiniin lähtijöihin internetin välityksellä, jotta tunnistaisimme toisimme lentokentällä ja voisimme matkata yhdessä. Siinä missä muilla ”Leonardoilla” oli vähän haikea tunnelma Suomen taakse jättämisestä, olin minä innoissani Berliiniin pääsemisestä.

Berliinin kentällä meitä oli vastassa Rouva Krause (kuten Saksassa on tapana sanoa). Hän yhdessä Rouva Rennerin kanssa opastivat meitä Berliinissä jakson aikana. Minua oli ennakkoon jännittänyt, kuinka saksankieleni sujuisi. Se tuntui olevan nimittäin kovin ruosteessa. Ymmärsin alusta alkaen lähes kaiken. Kiitos kuuluu myös Krausen selkeälle ja hitaalle ääntämiselle. Oma puhuminen ei kuitenkaan ollut kovinkaan sujuvaa.

Maanantaina tapasimme Krausen eräällä metroasemalla, josta kuljimme kielikoululle. Teimme tasokokeet, joiden perusteella meidät jaettiin kieliryhmiin. Huomasin saman tien joutuneeni liian vaikeaan ryhmään. Vaikka ymmärsinkin pääpointit, tuli minulle ahdistava olo, kun en osannut enkä uskaltanut ottaa osaa keskusteluihin tunnilla. Välitunnilla sanoinkin opettajalle että haluaisin vaihtaa tasoa helpompaan ryhmään. Hän kehotti minua olemaan ryhmässä vielä toisen puolen ajasta. Tämä vain vahvisti käsitykseni. Iltapäivällä alkoi toinen ryhmä, jota kokeilin heti perään. Sopi minulle paljon paremmin. Koska tämä kurssi vastasi paremmin tasoani, uskalsin jutella kurssikavereillenikin saksasi ja tällä tavoin sain ekstraharjoitusta.

Kolmannen viikon lopulla kävimme Rouva Krausen kanssa Humboldt Universityssä tutustumassa ja puhumassa mahdollisesta harjoittelupaikasta. Olin itse aluntein ajatellut että paikkani voisi olla keittiöapulaisena ja siivoojana, mutta Krause halusin minun tekevän harjoittelustani haastavamman. Ja hyvä niin!  Hän oli jo aiemmin lähettänyt minulle infoa mahdollisista paikoista, jotka kaikki kuulostivat kiintoisammilta kuin alkuperäiset aikeeni.

Harjoitteluni alkoi vauhdikkaasti. Koska yliopistossa oli juuri alkanut lukukausi, riitti tekemistä paljon. Ensimmäisen viikon poikkeuksellisesta ohjelmasta johtuen teimme joka aamu sämpylöitä ja huolehdimme, että aulassa olisi puhtaita kahvikuppeja, kahvia, teetä ja sitruunavettä tarjolla. Koska yksi Orbiksen toimialoista on tapahtumien järjestäminen, pääsin väkertämään lippuja ja myös myymään niitä. Pääsin myös auditorioon kuuntelemaan rehtorin lukukauden avajaispuhetta.

Toisella harjoitteluviikolla pääsin kirjoittamaan sähköpostia ja pyörittämään Sprachbörseä – kielipörssiä: Esimerkiksi äidinkielenään saksaa puhuva etsii henkilöä, joka puhuisi äidinkielenään Suomea. Hän ilmoittautuu meille joko sähköisesti tai käy täyttämässä lomakkeen. Lomakkeista sitten yritämme löytää yhteensopivia pareja iän, opiskelualan ja harrastusten perusteella, ja lähetämme molemmille osapuolille sähköpostitse ”tandempartnerin” yhteystiedot. Tehtävä oli mielekäs, sillä pääsin harjoittamaan sosiaalisia taitojani ja kirjoittamaan saksaa.

Olen huomannut viihtyväni asiakaspalvelutyössä todella hyvin. On ihanaa auttaa ja hymyillä ihmisille. Toisaalta harmittaa, jos en voi olla avuksi. Esimerkiksi asioissa, jotka koskevat yksityiskohtaisesti yliopiston kursseja, en oikein osaa olla avuksi. Onneksi aina voin pyytää työtoverin paikalle.

Sprachbörsen pyörittämisestä nautin myös paljon. Olikin vähän harmillista, kun tehtävään tuli uusi vastaava, enkä enää päässyt tekemään sitä. Hyödyin pörssistä itsekin, kun löysin itselleni Tandempartnerin - saksalaisen tytön joka opiskelee suomea. Tapasimme hänen kanssaan muutaman kerran, puhuimme ensin saksaa ja sitten suomea ja lopuksi molempia sekaisin. Tarkoituksenamme on nähdä säännöllisesti.  

Onnistuin mielestäni hyvin. Harjoittelu oli aluksi ihanan hektistä ja tekemistä riitti paljon. Loppua kohti ei enää ollut niin paljon tekemistä, mutta niin kai se useimmissa töissä on; välillä on kiirus ja välillä vähemmän puuhaa. Työ oli monipuolista ja jokainen päivä erilainen.

Eri kulttuurit olivat hyvin esillä koko harjoittelujakson ajan. Kielikurssilla opin paljon eri maista ja kulttuureista, kun aina keskustelimme kuinka asiat ovat kenenkin kotona.Minusta oli mukavaa kuulla saksaa eri aksentein. Kun molemmat ovat ulkomaalaisia, on saksaakin jotenkin helpompi puhua. Toisinaan ”jouduin” puhumaan englantia, kun asiakkaat eivät osanneet saksaa, mutta eipä tuo haitanne!

Humboldtista sain hyvät suositukset matkaan. Viimeisenä päivänä kakkukahvittelimme työpaikalla ja keskustelimme harjoittelustani. Hommat toimivat hyvin. En tiedä onko suomalaisissa kouluissa millä tavoin otettu huomioon kansainväliset opiskelijat. Sprachbörse oli ainakin nerokas keksintö. Oli myös hienoa, että kansainvälisille opiskelijoille järjestetään omia illanistujaisia eri teemojen ympärille, esim. kotimaan musiikki. ”Kantapöytä”-iltoihin sai toki osallistua muutkin opiskelijat. Erinomainen mahdollisuus tutustua toisiin kulttuureihin, kohentaa saksan kielitaitoja ja saada ystäviä.

Kolme kuukautta meni mielettömän nopeasti. Saimme todistukset osallistumisesta ja ihanat nallet muistoksi.

Berliini on lähellä sydäntä ja haaveissa olisikin jonain päivänä opiskella siellä.  On mahtavaa, että nuorille annetaan mahdollisuus kansainvälistyä ja kokeilla siipiään.

- Alise

Takaisin