Ulkomaanjakson ensimmäiset viikot; kielikurssi

Ennen matkalle lähtöä olin ihmeissäni siitä miten ILE-ohjelma vaikutti koko ajan paremmalta ja paremmalta, tai helpommalta meille osallistujille.

Tavoitteeni oikeastaan koko välivuodelle lukion jälkeen on ollut alusta asti oppia paremmin ranskaa olemalla Ranskassa. Alun perin aioin kesän vapaaehtoistyöreissun jälkeen etsiä töitä esimerkiksi viinitiloilta ja myöhemmin muualta, mutta kuullessani ILE:stä totesin että se olisi juurikin helpompi vaihtoehto.

Kielikoulu LSF:llä opiskelimmekin kieltä muiden oppilaiden kanssa peruskurssilla, vaikka alun perin olin luullut että opetus painottuisi enemmän (tai edes vähän) työharjoitteluun liittyvään kieleen ja sanastoon.

Etenkin ensimmäisinä viikkoina tuli oltua todella vähän tekemisissä oikeasti paikallisten ihmisten kanssa, koska olimme niin paljon muiden opiskelijoiden kanssa. Kielikurssilaisten kesken ranskaa puhuessa tuntui helpommalta kuin natiivipuhujien kanssa, koska opiskelijoina teimme yleensä samanlaisia virheitä ja ymmärsimme toisiamme silti hyvin!

Yleensä ottaen kielikurssi oli aivan mahtava, koska meillä oli aikaa tottua ranskaksi kommunikoimiseen ja opetella tehokkaasti lisää kieltä sekä luoda tuntumaa uuteen ympäristöön.

(rannalla muiden kielikurssilaisten kanssa, baarin/lounasravintolan tilat ja työkavereita)

 

Työharjoittelujakson alku

Ensimmäinen työpäiväni ei mennyt aivan putkeen. Olin aika hukassa aamulla, tiesin vain mihin aikaan työpäivä alkoi ja siinä se sitten olikin, en ollut saanut kummempia ohjeita eikä tuutorini ollut paikalla. Yksi ravintolan tarjoilijoista näytti minulle miten aterimet kiillotetaan aina pesun jälkeen etikalla. Sen jälkeen joku toinen tuli hakemaan minua jotta hakisimme minulle työpaidan.

Seuraavana päivänä sain jo oman paidan ja edellisen päivän mukava työkaveri näytti minulle paljon ravintolassa tehtäviä jokapäiväisiä tehtäviä, kuten silitystä, kattausta, siivousta jne. Illalla ravintolassa oli aika paljon seisoskelua ja odottelua, sain lähinnä tarjoilla vettä ja kerätä likaisia astioita, ja lopulta taas aterimien kiillotusta.

Hotellilla oli gourmet-ravintolan lisäksi "brasserie" eli tavallaan lounasravintola jossa huomasin ilmapiirin olevan täysin erilainen. Kun ravintolassa laadukas ruoka on pääroolissa ja enemmän arvossa, brasseriehen taas asiakkaat tulivat enemmänkin saadakseen ravintoa nälkään.

Työharjoittelujakson puoliväli

Muutaman viikon jälkeen totuin jo työskentelemään brasseriessa, jossa olin suurimman osan työajastani. Siitä tuli kuin "kotikenttä" minulle, tunsin kuuluvani enemmän sinne sekä töiden, ilmapiirin että työkavereiden suhteen. Siellä minulle myös annettiin enemmän vastuuta, kun sain palvella asiakkaita itsekseni ja välillä työkaverini saattoivat huoletta jättää minut yksinkin valvomaan baaria ja brasserieta, koska tiesivät minun pystyvän palvelemaan mahdolliset asiakkaat.

(vasemmalla hotelli, oikealla työharjoittelijoiden rakennus)

Työharjoittelujakson loppuosa

Olen tyytyväinen kehitykseeni lounasravintolassa, mutta tiedostan edelleen olevani vähän hidas. Ja joskus edelleen vähän epävarma siitä mitä minun kannattaisi tehdä ensimmäisenä.

Joka tapauksessa brasserien puolella olin erittäin tyytyväinen siihen, että pystyin jo palvelemaan asiakkaat alusta loppuun, ruokalistojen esittelystä ja tilauksen ottamisesta laskun tekemiseen ja maksun hoitamiseen.

(ihanat kokit!  Henkilökunnan ja perheiden joulujuhla.)

Loppusanat

Kielen suhteen minulla tapahtui huimaavaa kehitystä koko jakson ajan, koska käytin ranskaa tehokkaasti sekä työssä että vapaa-ajalla. Ensimmäisen työkuukauden jälkeen uusien päivittäisten sanojen oppiminen väheni, mutta aloin kiinnittää enemmän huomiota kuullunymmärtämiseen joka on minulle edelleen haaste! Opin paljon ranskan kielen sanontoja joita käytetään todella usein puhuttaessa, ja jotka ovat hyvin mielikuvituksellisia. Kahdenkeskiset keskustelut onnistuvat jo hyvin ja pystyn ilmaisemaan itseäni ranskaksi, mutta useamman ranskalaisen puhuessa keskenään nopeasti ja käyttäen paljon ilmaisuja ja puhekieltä, minulla on edelleen vaikeuksia ymmärtää.

Uskon, että jakson aikana olen muuttunut oma-aloitteisemmaksi ja entistä rohkeammaksi.

Etukäteen asettamani henkilökohtaiset tavoitteet kielen oppimisen suhteen täyttyivät yli odotusten jo kielikurssiviikoilla, koska oppiminen oli todella nopeaa ja tehokasta erityisesti koska käytin kieltä koko ajan myös vapaa-ajalla. Toisaalta oppiessa kieltä on syntynyt halu oppia enemmän ja enemmän, joten nyt minulla on jo uudet tavoitteet ranskan ymmärtämisen suhteen.

En pyrkinyt varsinaisesti luomaan itsestäni minkäänlaista kuvaa, vaan yksinkertaisesti tekemään työni hyvin ja minulle ominaisella positiivisella asenteella, sekä olemaan innokas oppimaan. Mielestäni onnistuin hyvin, paitsi että välillä minun olisi pitänyt tuoda oppimisinnokkuuttani enemmän ja selkeämmin esille.Lähtöni lähestyessä sain kuulla kollegoiltani että olen ollut hyvä työharjoittelija, että minua tultaisiin kaipaamaan ja että minun täytyy mennä heitä tervehtimään jos palaan Montpellieriin töihin. Toivottavasti se on mahdollista!

- Niina

 

Ennen vaihtoa aloin harjoitella ranskaa, koska viime kerrasta oli aikaa. Varasin kirjastosta paljon kirjoja ja luin niitä sekä kuuntelin äänitteitä. Löysin myös kaapeista vanhoja koulukirjoja ja -vihkoja sekä kokeita, joita myös selailin.

Mietin jo ennen lähtöä mitä haluan tältä matkalta. Tajusin, että kaikista eniten minä haluan itsenäisyyttä. Valitsin tämän ohjelman myös, jotta saisin parannettua ranskan kieltäni. Pidän ranskasta, mutta jätin sen opiskelut kesken lukiossa ja olen jäänyt sitä hieman katumaan. Joten tämä olisi hyvä mahdollisuus paikata sitä.

Ulkomaanjakson 1. viikko

Matkustaminen toisen lähtijän kanssa oli hauskaa ja puhuimme paljon matkan aikana, mikä sai minut melkein unohtamaan sen tarkoituksen.

Ensimmäinen koulupäivä meni aika sumussa. Muistin hädin tuskin päivän loputtua mitä kautta olimme menneet koululle. Koulu oli kuitenkin sellainen paikka, jossa tunsin olevani ¨turvassa¨. Tykästyin myös heti sen kansainväliseen ympäristöön. Siellä oli oppilaita, jotka oli kaikki eri tasolla ja jotka oli opiskelemassa eri syistä. Kieltä kyllä opetettiin koulussa todella hyvin. Siellä kaikki tunnit käytiin ranskaksi, ja vaikka ei tiennyt jotain sanaa niin sen pystyi selittämään niin että muut ymmärsivät. Tämä loi todella rennon ilmapiirin tunneille ja se nopeutti myös kielen oppimista.

Kulttuurishokin laantumisen myötä aloin tuntea oloni mukavammaksi, niin perheessä kuin myös kielen kanssa. Opin tuntemaan kaupunkia, ja koulukavereita. Koulun jälkeen oli aina jotain aktiviteettiä järjestetty, joten omaa vapaa-aikaa ei paljoa ollut.

Työharjoittelujakson alku

Olin jo ennen työharjoittelun alkua käynyt katsomassa ja tutustumassa pikaisesti hotelliini ja saanut jo työvuorolistani. Kaikista eniten jännitti siinä vaiheessa se, etten ymmärtänyt esittelijän puheista sanaakaan. Onneksi minulla oli koulun yhteyshenkilö, joka oli tullut viemään minut sinne ja olut kierroksella sekä tapaamisessa mukana.

Ensimmäiset pari päivää Hotellilla eivät menneet niin hyvin, ja tulin aika araksi hotellilta lähtemisen suhteen. Sitten tuli ensimmäinen työpäiväni. En tiennyt mitä odottaa, oli mahdollista, että minulle oli jo kerrottu työkuvastani, mutta en ollut ymmärtänyt sitä. Saavuin ravintolaan ja siellä minua odotti työkaverini, David. Hän oli aina todella aurinkoinen ja todella iloinen. Hän esitteli minulle tehtäväni; imuroin salin lattiat ja putsasin pöydät ja tuolit ja sen jälkeen katoin pöydät asiakkaille. Vaikka se voisi jonkun mielestä tuntua ''ala-arvoiselta'', itse en odottanut alulta mitään erikoista ja kun näin koko salin katettuna, minulle tuli ylpeä tunne, että olin saanut aikaiseksi niin hienon näköisen ruokasalin. Ilta meni todella nopeasti; yritin omaksua kaiken mitä minulle kerrottiin ja neuvottiin sekä samalla tehdä työtä. Illan aikana opin puhumaan todella kohteliaasti asiakkaille. Koko illan minun teki mieli vain hymyillä ja lausua kohteliaisuuksia ravintolassa vieraileville. Ja loppujen lopuksi työ ravintolassa tuntui omilta, todella muodollisilta illalliskutsuilta. Työ tuntui muutenkin mukavalta. Sain olla avuksi, vaikka en välttämättä ihan ensimmäisinä päivinä ollut välttämättä niinkään avuksi kuin tiellä. Joka työpäivän alun adrenaliini nousu oli ihanaa, kun aina jännitti ennen kuin asiakkaat tulivat.

Työharjoittelun puoliväli

Iltaisin kanssani työskentelevät olivat koulutukseltaan kokkeja. Ja koska olin kokematon, he toimivat myös tarjoilijoina. He olivat opiskelleet samalla lailla kuin hetken aikaa hotellilla olleet kokki-työharjoittelijat.  Jos oli kiireinen ilta, mukana oli myös toinen, ammatiltaan tarjoilija, tarjoilemassa vain salin puolella. Hän tunsi ravintolan ja viinit sekä etiketin, miten käyttäytyä oikein erilaisissa tilanteissa. Aamuisin työskentelin aamiaisbuffetissa, joten siihen tehtävään ei tarvittu mitään erityistä koulutusta.

Pikku hiljaa aloin tottua työhön ja sen hektisyyteen, ja varsinkin työn epäsäännöllisyyteen.

Työharjoittelun loppuosa

Työharjoittelun loppuosassa alkoi tulla todella haikeansuloinen olo. Olin enemmän kuin iloinen ja onnellinen kun tajusin että pian pääsen taas näkemään perheeni ja kaverini. Mutta samalla en ollut varma haluaisinko jättää kaikkea, sillä hetkellä tuttua, taakseni. Olin päässyt tutustumaan todella hyvin työkavereihini ja minä olin aina iloinen kun pääsin töihin.

Toivoin ennen matkalle lähtöä saavani vaihdon kautta itsenäisyyttä ja sain ehdottomasti sitä. Pääsin itse vastaamaan kysymyksiin mitkä minua vaivasivat ja jos en tiennyt vastausta etsin sen. Ja kielitaitoni parantui uskomattoman paljon. Kun tulin ranskaan, osasin juuri ja juuri vastata kysymykseen nimestäni ja iästäni. Harjoittelun lopussa pystyin keskustelemaan muiden kanssa, kertomaan Suomesta ja sen historiasta sekä minusta ja taustastani. Se oli uskomatonta, kun tajusin ymmärtävän puhetta ja pystyväni ottamaan osaa keskusteluun. Englanti on aina ollut vahva kieli minulle ja minusta on aina ollut kivaa pystyä keskustelemaan ulkomaalaisten kanssa samalla kielellä. Mutta ranska on aina ollut niin eksoottinen kieli minulle, etten koskaan uskonut voivani ymmärtää sitä saatikka tulla ymmärretyksi sillä.

On mahdollisesti kornia, mutten vaihtaisi kokemusta mihinkään. Matkalla oli ylä- ja alamäkiä, niin kuin kuuluu ollakin. Se teki siitä mielenkiintoisemman. Nyt en vain enää jaksa odottaa, että milloin pääsen takaisin tapaamaan tuttuja ja puhumaan kieltä.

 

- Veera