Olin ollut kesällä Allianssin kautta hotellitöissä ja kielikurssilla Saksassa. Oleskeluni oli kaikin puolin onnistunut, ja seuraavana kesänä mieli paloi taas tuohon ohrapirtelön luvattuun maahan.

Työskentely maaseudulla tuntui todella idylliseltä vaihtoehdolta, vaikka minua hiukan hirvitti, mitä tällainen uusavuton pikkukaupungin tyttö pistettäisiin siellä tekemään. Minut sijoitettiin Nordrhein- Westfalenin osavaltioon Münsterin lähelle kahdeksanhenkiseen juustolatoimintaa harjoittavaan perheeseen. Kun astuin ulos junasta Westbevernin asemalla, ensivaikutelmani paikasta oli: peltoa, peltoa, paljon peltoa. Perhe tuntui jo heti alussa tutulta. Isoäiti hoiti lapsia, äiti työskenteli juustolassa ja mies huolehti maanviljelystä. Lapset olivat iältään 1-, 3- ,8- ,9- ja 11-vuotiaat. Tulin myös heidän kanssaan erinomaisesti toimeen, vaikka kokemukseni lapsista ennen maatilalle tuloa olikin rajoittunut nelilapsisen perheen kuopuksena oloon ja pikaisiin visiitteihin perheellisten sukulaisten residensseissä. Eläimiäkin tilalla oli aivan riittämiin: hevosia, lehmiä, ankkoja, kukkoja, sorsia, kissoja, koiria.

Työ itsessään oli melko kevyttä ja myös mielenkiintoista. Minulle annettiin juuri sopivasti vastuuta, eli aina oli joku paikalla mutta ei koko ajan selkäni takana neuvomassa! Työskentelin viitenä päivänä viikossa aamupäivisin (tiistaisin myös iltapäivisin) juustolassa, perjantai-iltapäiväisin siivosin sisällä talossa, jossa kokonsa puolesta riittikin putsaamista! Juustolassa työtehtäviini kuului mm. tuotteiden pakkaamista, juustojen kuorikerroksen maalaamista, juustosäilykkeiden valmistamista, sekä suurelta osin siivoamista, puhtaushan on meijereissä äärimmäisen tärkeä asia. Juustojen lisäksi tilalla valmistuivat niin maidot, piimät, jogurtit kuin tzatzikitkin. Torstaisin kävimme espanjalaisen työtoverini kanssa .liefertourilla. eli veimme tuotteita lastentarhoihin, kouluihin, ravintoloihin, kauppoihin. Tilalla oli myös oma kauppa, jossa aina riitti mukavia ja kohteliaita asiakkaita. He suhtautuivat erittäin myönteisesti suomalaisuuteeni! Ylipäänsä kaikki reissun aikana tappamani ihmiset olivat positiivisesti yllättyneitä kansalaisuudestani ja halusivat kuulla minun puhuvan sitä .ah niin vaikeata suomen kieltä.

Vapaapäivät kuluivat lähes poikkeuksetta Münsterissä shoppaillen ja kahviloissa istuskellen, kävinpä myös neljästi Osnabrückissä noin 40 kilometrin päässä tervehtimässä viimekesäisiä tuttuja hotellilla. Kerran matkustin koko päiväksi Kölniin tuomiokirkkoa ihailemaan, ja kun eräs ystäväni tuli lentäen Hampurin kautta Saksaan, pääsin kahden päivän reissulle sinne. Siinä tuli St.Paulit ja Reeperbahnit nähtyä .ihan oikeasti., ja tunnin satamakierros Elbellä oli ikimuistoinen! Münsterlandiin palattuani sain pitää vielä koko sen ajan lomaa, jonka ystäväni oli vieraanani. Välillä vietin vapaapäivinä aikaa perheenkin kanssa. Kerran olin valtavassa tukkukaupassa mukana, kerran pääsin tutustumaan maailmankuuluun Telgten pyhiinvaelluspaikkaan ja kerran vein vanhimman pojan kavereineen elokuviin. Lisäksi saatoimme lasten kanssa esimerkiksi pelata jalkapalloa tai kerätä kirsikoita.

Kaiken kaikkiaan vietin mahtavan kesän Saksassa. Kielitaitoni karttui huomattavasti. Olen opiskellut saksaa pitkänä kielenä koulussa ja nyt aloitan sen opiskelun yliopistossa, mutta silti sitä tunsi välillä itsensä hiukan tyhmäksi, kun ei tajunnut annettuja ohjeita. Alussa minulla oli kuulemma hirveä korostus!

Ohjeiksi muille matkaan lähteville antaisin ennen kaikkea sen, että kannattaa pitää mielensä avoinna tilanteessa kuin tilanteessa eikä pelästyä mahdollisista pienistä vastoinkäymisistä. Ongelmilta ei voi välttyä vieraassa ympäristössä muutaman viikon tai kuukauden aikana kukaan, mutta kömmähdyksille onkin helppo nauraa jälkeenpäin! Positiivisen asenteen lisäksi kannattaa varata mukaan paljon materiaalia kotimaastaan, perheestään ja ystävistään. Sitä kautta saa perillä nopeammin kontaktin uusiin ihmisiin, jotka varmasti ovat uteliaita tietämään, millaisen harjoittelijan ovat saaneet hoteisiinsa! Työstä ei tarvitse itseään niin hirveästä stressata, enhän minäkään maaseudulle lähtiessäni joutunut kertaakaan lypsämään lehmiä tai edes nousemaan kukonlaulun aikaan! Päinvastoin, kahdeksan viikon aikana mielestäni karisivat kaikki sinne tunkemani agraarilegendat ja muodostin aivan uuden kuvan maaseudun elämästä.

Suvi