OSALLISTUJASIVUT

SWAP-terveiset Torontosta


Terveiset täältä pilvenpiirtäjien keskeltä. Toronto on uskomattoman kaunis illalla. Täällä on todella lämmintä ja kosteaa, oikea helle. Tänään on tosin alkanut sataa iltapäivällä. Lähes joka ravintolan ikkunassa on lappu "now hiring", joten luulisi töiden löytyvän kuitenkin aika helposti. Promohommia on myös paljon ja niistä maksetaan hyvin täällä…

Ollaan kotiuduttu Niagaralta. Ihan mieletön paikka. Putoukset on niin valtavat että ei voi käsittää. Putousten lähellä sataa koko ajan puhumattakaan siitä kun olimme Maid of the Mist laivalla putousten alapuolella. Siellä kastui sadetakeista huolimatta. Itse niagara falls kaupunki oli koominen, kauniit putoukset ja ihanat puistot ja sitten yhtäkkiä alkoi huvipuistomainen katu, fun street, josta löytyi vaikka mitä kummituslinnoista maailmanpyörään sekä hard rock cafeeseen ja planet hollywoodiin. Koomisen näkoistä kun ensin kaunis luonto ja sitten täysi kaaos. Niagara on the lake oli herttainen kaupunki viinitiloineen ja kaikkineen. Sinne voisi muuttaa vanhuksena, paljon puistoja ja rauhallista ja kaunista. Edes bussilla ei pääse kaupunkiin, silla se halutaan erottaa fallsista täysin…

Löydettiin kämppä. Herttainen keski-ikäinen nainen, Lorraine, ottaa meidät luoksensa asumaan. Meillä on oma sisäänkäynti, keittiö, olohuone ja kylppäri sekä 2 huonetta. Lorraine majoittaa tosi usein ulkomaalaisia vaihtareita ja usein host-perhe. Ihan huippu tyyppi. Lupasi näyttää meille kaupunkia ja kaikkea kun vaan on sopivaa vapaa-aikaa. Metrolla ja bussilla sinne menee kyllä downtownista joku 40 min…

Eka työpäivä takana. Tein yhden matkatoimiston promoa, jossa mainostettiin itse matkatoimistoa, SWAPpia ja international student identity cardeja. Aluksi vaan valokuvasin asiakkaita mutta lopun aikaa jouduin houkuttelemaan asiakkaita hankkimaan kortin. Vielä 2 päivää messuilla, sitten alan tekemään niitä opiskelijakortteja siellä toimistolla. Kaisa sai tänään töitä ravintolasta ja aloittaa sunnuntaina.. mulla pitäs töitä olla jotain 3 vkoa ja sit pitää etsiä jotain muuta.. Mutta ihan kivaa tää on kun on nuoria työkavereita, etenkin yks ihan huippu aussityttö…

Vaatteet ja kengät ja ruoka on täällä halvempaa kuin suomessa, mutta myös palkat huonommat. Uskomatonta että täällä oikeasti jokaisella on jalassa lenkkarit, kuvittelin että se on vaan jenkkituristien juttu. Mutta ei, moni saattaa pukeutua mekkoon ja guessin tai luis vuittonin laukkuun ja sitten jalassa adidaksen valkokirjavat juoksulenkkarit. Hah, meillä on ollut Kaisan kanssa hauskaa laskea kuinka monet lenkkarit nähdään metromatkan aikana :) Kylla siis suomalaiset osaa pukeutua. Torstaina mennään ehkä rollerskate discoon. EN kyllä tiedä pysynkö ees pystyssä niillä nelipyöräisillä, mutta kai sitä pitää kokeilla... 

   

Toronton päärautatieasema on kuin pieni lentokenttä. Juniin kuulutetaan viimeinen boarding time portilta se ja se ja ihmiset joutuu jättämään matkatavaransa baggage vaunuun ja sitten ne haetaan perillä samanlaiselta matkalaukkuhihnalta kuin lentokentällä. Ja huvittavaa että ihmiset jonottaa porteille boarding passiensa kanssa. 

Täällä kyllä kaikki on niin suurta. Mulle naurettiin, kun sanoin että suomessa me vaan kävellään junaan ja konduktööri tarkastaa liput siellä ja että matkatavarat otetaan mukaan omalle paikalle. Mutta toisaalta ymmärtäähän sen jos ottaa junan vancouveriin joka kestää 3.5 vuorokautta niin kukaan ei varmaan halua istua kolmea päivää ahtaasti matkalaukkunsa kanssa…

- Hanne

Takaisin



KOKEMUKSIA


Kokemuksia
Lue lisää

Nuoriso.fi