Ecuador-ohjelma mahdollistaa espanjan opiskelun aidossa ympäristössä!
Ohjelmassa osallistutaan vähintään kahden viikon kielikurssille Ecuadorissa. Myös pidempi kielikurssi on mahdollinen, sillä kurssia voi halutessaan pidentää lisäviikoilla. Kurssin voi aloittaa minä tahansa maanantaina ympäri vuoden.
Kielikurssille osallistutaan kielikoulussa, joka sijaitsee Ecuadorin kauniin pääkaupungin, Quiton keskustassa. Opiskelu tapahtuu oman tason mukaisessa 1–5 oppilaan pienryhmässä. Opetus on korkealaatuista, sillä kielikoulun kaikilla opettajilla on yliopistotutkinto sekä vuosien kokemus espanjan kielen opettamisesta.
Tarjolla on peruskielikurssi sekä intensiivikurssi. Kurssien hintoihin sisältyy opetusta 20 tuntia (peruskurssi) tai 30 tuntia (intensiivikurssi) viikossa, opetusmateriaalit sekä oheisohjelmaa vähintään kerran viikossa. Tarjolla on erilaisia aktiviteetteja kuten salsatunteja, ruokakursseja, luentoja ja juhlia.
Koulu järjestää säännöllisesti retkiä, joille osallistujat voivat halutessaan pientä maksua vastaan lähteä.
Majoitus
Majoitusvaihtoehdot sijaitsevat lähellä kielikoulua.
Suosituinta on ollut majoittua huolella valitussa isäntäperheessä puolihoidolla. Perhemajoitus mahdollistaa espanjan kielen tehokkaan harjoittamisen käytännössä sekä tutustuttaa ecuadorilaiseen elämäntapaan. Perhe tulee osallistujaa vastaan lentokentälle ja on apunamaahan tutustumisessa. Päivittäisiä aterioita voi valita perhemajoitukseen kaksi tai kolme.
Tarjolla myös majoitus soluasunnossa yhden hengen huoneessa sekä majoitus soluasunnossa kahden hengen huoneessa. Näihin vaihtoehtoihin ei sisälly aterioita.
Halutessaan osallistuja voi myös järjestää majoituksensa itse.
Lisätietoa ohjelmasta.
Lisäksi hakijan edellytetään olevan motivoitunut, joustava sekä sopeutumiskykyinen.
Hakijat sijoittuvat yleensä kielikurssille nopeasti ympäri vuoden. Ohjelman voi aloittaa minä tahansa maanantaina.
Oleskelu voi kestää vähintään kaksi viikkoa ja enintään 12 viikkoa. Tämän aikarajan puitteissa hakija voi päättää oleskelun keston itse.
Ohjelmaan tulee hakea noin 1-3 kuukautta ennen toivottua aloituspäivää, tarvittaesssa matkaan pääsee lyhyelläkin varoitusajalla.
Allianssin ohjelmamaksu on 120 euroa maksetaan ohjelmaanhakemisen yhteydessä. Ohjelmamaksuun sisältyy:
Jos hakija peruu itse lähtönsä, ohjelmamaksua ei palauteta. Jos emme pysty sijoittamaan hakijaa, palautamme ohjelmamaksun vähennettynä 20 euron toimistokuluilla.
Yhteystoimiston kielikurssi- ja majoitusmaksu maksetaan kielikurssipaikan varmistuttua. Kielikurssi- ja majoitusmaksuun sisältyy:
Kielikurssi- ja majoitusmaksun suuruus vaihtelee kielikurssin viikottaisen tuntimäärän sekä valitun majoitusvaihtoehdon mukaan. Majoituksen voi ottaa myös esimerkiksi vain ensimmäiseksi viikoksi ja etsiä itse paikan päällä majoituksen jatkoon. Voit valita itsellesi sopivan paketin hinnaston (.doc) avulla.
Lennot, vakuutuksen ja mahdollisen viisumin lähtijä järjestää ja maksaa itse.
1. Täytä Allianssin nuorisovaihdon sähköinen hakulomake ja maksa ohjelmamaksu verkkomaksuna. Laita hakulomakkeeseen sähköpostiosoite, jota luet säännöllisesti.
2. Saat tunnukset Allianssinnuorisovaihdon osallistujasivuille, josta löytyvät tarkemmat ohjeet hakemiseen ja tarvittavien liitteiden toimittamiseen. Osallistujasivuilla on paljon hyödyllistä tietoa ulkomailla työskentelystä.
3. Toimita meille seuraavat liitteet osallistujasivujen ohjeiden mukaisesti:
4. Tarkistamme hakemuksen Allianssissa ja lähetämme hakemuksen kohdemaahan.Pääset tutustumaan osallistujasivujen lähtijäinfoon.
5. Ilmoitamme sinulle sähköpostitse , kun saamme kohdemaasta vahvistuksen sijoittumisestasi. Sinun tulee maksaa sijoittumismaksu ja järjestää matkat kohdemaahan.
Ohjelman ehdot:
Kielikurssi Ecuadorissa tarjoaa erinomaisen tilaisuuden parantaa kielitaitoa, perehtyä elämään Ecuadorissa ja tutustua Latinalaisen Amerikan kulttuuriin. Perhemajoituksessa pääsee myös tutustumaan paikalliseen perhe-elämään.
Voit räätälöidä itsellesi sopivan vaihtojakson, sillä tarjolla on erilaisia kielikurssi- ja majoitusvaihtoehtoja. Matkaan voit lähteä minä tahansa sinulle sopivana vuodenaikana.
"Quito on yksi Etelä-Amerikan vanhimpia kaupunkeja. Ecuadorilaiset ihmiset ovat ystävällisiä ja maassa puhuttu espanja selkeää ja helposti ymmärrettävää, joten Ecuador on ihanteellinen paikka espanjan opiskeluun. Ecuadorin kulttuurihistoria tempaa mukaansa ja nähtävää riittää sademetsistä Andeihin ja Galapagossaariin!"
"Ecuadoriin kannattaa lähteä pääosin: tutustumaan kulttuuriin, näkemään erilaista luontoa ja eläimiä sekä hakemaan hyvin erilaisia ja ainutlaatuisia kokemuksia." - Sallamaaria
Lisätietoa ohjelmasta: vaihto(at)alli.fi, puh. 020 755 2604.
Ikäraja: 18+ v
Oleskeluaika: väh. 2 vk
Aloitus: mikä tahansa maanantai
Hakuaika: 1 - 3 kk ennen toivottua aloituspäivää
Maksut: Allianssin ohjelmamaksu 120 e + kielikurssi- ja majoitusmaksu
Why Quito?
Clearly spoken Spanish of the Ecuadorian people is easily understandable
Rich culture with many remnants of their long history such as Indian markets, colonial buildings and
Inca ruins
Very diverse landscape with the Andes Mountains, rainforests, coast, and the Galápagos Islands
Convenient to tour the country on weekends because of its relatively small size and the central
location of Quito
Friendly and amicable residents often approach visitors
One of the safest countries in South America
Quito is a large city (approx. 2 million inhabitants) with numerous sightseeing attractions and leisure
options (theatres, cinemas, bars, restaurants, and much more)
Quito is the "City of Eternal Spring" (20° - 25° C)
Quito possesses an international airport (UIO) with daily flights to and from Europe