Opiskelee espanjaa ja tutustu Meksikoon!
Ohjelmassa osallistutaan vähintään kahden viikon kielikurssille Playa del Carmenissa. Myös pidempi kielikurssi on mahdollinen, sillä kurssia voi halutessaan pidentää lisäviikoilla. Kurssin aloittaa minä tahansa maanantaina ympäri vuoden.
Kielikoulu sijaitsee Playa del Carmenissa. Opiskelu tapahtuu oman tason mukaisessa 1–5 oppilaan pienryhmässä. Opetus on korkealaatuista, sillä kielikoulun kaikilla opettajilla on yliopistotutkinto sekä vuosien kokemus espanjan opettamisesta.
Tarjolla on peruskielikurssi sekä intensiivikurssi. Kurssien hintoihin sisältyy opetusta 20 tuntia (peruskurssi) tai 30 tuntia (intensiivikurssi) viikossa, opetusmateriaalit sekä oheistoimintaa vähintään kerran viikossa. Tarjolla on esimeriksi tanssitunteja, ruokakursseja, luentoja ja juhlia.
Koulu järjestää säännöllisesti retkiä esimerkiksi Maya-kaupunkeihin. Retkille osallistuminen on vapaaehtoista ja omakustanteista.
Majoitus
Majoitusvaihtoehdot sijaitsevat lähellä kielikoulua.
Suosituinta on ollut majoittua huolella valitussa isäntäperheessä puolihoidolla. Perhemajoitus mahdollistaa espanjan kielen tehokkaan harjoittamisen käytännössä sekä tutustuttaa meksikolaiseen elämäntapaan. Perhe on apunamaahan tutustumisessa. Päivittäisiä aterioita voi valita perhemajoitukseen kaksi tai kolme.
Tarjolla myös majoitus soluasunnossa yhden tai kahden hengen huoneessa. Näihin vaihtoehtoihin ei sisälly aterioita.
Halutessaan osallistuja voi myös järjestää majoituksensa itse.
Lisätietoa ohjelmasta
Lisäksi hakijan edellytetään olevan motivoitunut, joustava sekä sopeutumiskykyinen.
Hakijat sijoittuvat yleensä kielikurssille nopeasti ympäri vuoden. Ohjelman voi aloittaa minä tahansa maanantaina.
Oleskelu voi kestää vähintään 2 viikkoa ja enintään 6 kuukautta. Tämän aikarajan puitteissa hakija voi päättää oleskelun keston itse.
Ohjelmaan tulee hakea noin kuukausi ennen toivottua aloituspäivää. Kannattaa hakea ajoissa, tosin tarvittaessa pystymme sijoittamaan hakijat lyhyelläkin varoitusajalla.
Allianssin ohjelmamaksu on 120 euroa maksetaan ohjelmaanhakemisenyhteydessä. Ohjelmamaksuun sisältyy:
Jos hakija peruu itse lähtönsä, ohjelmamaksua ei palauteta. Jos emme pysty sijoittamaan hakijaa, palautamme ohjelmamaksun vähennettynä 20 euron toimistokuluilla.
Yhteystoimiston kielikurssi- ja majoitusmaksu maksetaan kielikurssipaikan varmistuttua. Kielikurssi- ja majoitusmaksuun sisältyy:
Kielikurssi- ja majoitusmaksun suuruusvaihtelee kielikurssin viikottaisen tuntimäärän sekä valitun majoitusvaihtoehdon mukaan. Majoituksen voi ottaa myös esimerkiksi vain ensimmäiseksi viikoksi ja etsiä itse paikan päällä majoituksen jatkoon. Voit valita itsellesi sopivan paketin hinnaston (.doc) avulla.
Lennot, vakuutuksen ja mahdollisen viisumin lähtijä järjestää ja maksaa itse.
1. Täytä Allianssin nuorisovaihdon sähköinen hakulomake ja maksa ohjelmamaksu verkkomaksuna. Laita hakulomakkeeseen sähköpostiosoite, jota luet säännöllisesti.
2. Saat tunnukset Allianssinnuorisovaihdonosallistujasivuille, josta löytyvät tarkemmat ohjeet hakemiseen ja tarvittavien liitteiden toimittamiseen. Osallistujasivuilla on paljon hyödyllistä tietoa ulkomailla työskentelystä.
3. Toimita meille seuraavat liitteet osallistujasivujen ohjeiden mukaisesti:
4. Tarkistamme hakemuksen Allianssissa ja lähetämme hakemuksen kohdemaahan.Pääset tutustumaan osallistujasivujen lähtijäinfoon.
5. Ilmoitamme sinulle sähköpostitse, kun saamme kohdemaasta vahvistuksen sijoittumisestasi. Sinun tulee maksaa sijoittumismaksu ja järjestää matkat kohdemaahan.
Ohjelman ehdot:
Kielikurssi Meksikossa tarjoaa erinomaisen tilaisuuden parantaa kielitaitoa, ja tutustua Latinalaisen Amerikan kulttuuriin. Perhemajoituksessa pääsee myös tutustumaan paikalliseen perhe-elämään.
Voit räätälöidä itsellesi sopivan vaihtojakson, sillä tarjolla on erilaisia kielikurssi- ja majoitusvaihtoehtoja. Matkaan voit lähteä minä tahansa sinulle sopivana vuodenaikana.
"Playa del Carmen on tunnettu eri puolella maailmaa loputtomista valkoisista hiekkarannoistaan. Kielikurssin lomassa voi rentoutua Karibian rannoilla ja tutustua Mayojen vaikuttavaan kulttuuriin. Ylhäällä Meksikon pohjoisosassa on myös paljon nähtävää kuten suurkaupungit Mexico-City ja Guadalajara tai Tyynen meren ranta."
Lisätietoa ohjelmasta: vaihto(at)alli.fi, puh. 020 755 2604.
Ikäraja: 18+ v
Oleskeluaika: väh. 2 vk
Aloitus: mikä tahansa maanantai
Hakuaika: 1 - 3 kk ennen toivottua aloituspäivää
Maksut: Allianssin ohjelmamaksu 120 e + kielikurssi- ja majoitusmaksu