PIKALINKKI HAKUKONEESEEN (perusversio)
Kansainvälisillä vapaaehtoistyöleireillä ryhmä vapaaehtoisia eri maista työskentelee yhdessä 2–3 viikkoa. Työtä tehdään paikallisen yleishyödyllisen tahon hyväksi ilman rahallista korvausta. Työpanostaan vastaan leiriläiset saavat yksinkertaisen majoituksen ja ruoan.
Useimmilla työleireillä on jokin teema, joka voi olla esimerkiksi ympäristönsuojelu tai lasten parissa tehtävä työ. Esimerkkejä teemoittaisista leirityypeistä:
Työ leirillä voi olla esimerkiksi ympäristönhoitoa, nuorisotalon maalausta, lastenleirillä työskentelyä, festivaalin järjestämistä, linnan korjausta, kiviaidan rakennusta tai monenlaista muuta yleishyödyllistä, paikallisen yhteisön hyväksi tehtävää työtä. Allianssi nuorisovaihto tarjoaa vuosittain yli 3000 leirivaihtoehtoa noin 60 maassa, joten jokaiselle varmasti löytyy kiinnostava kohde. Kannattaa huomioida, että työtehtävät perillä kohteessa saattavat erota leirikuvauksissa mainituista. Leireillä on oltava valmis osallistumaan kaikenlaiseen työhön.
Työtä tehdään noin 30–40 tuntia viikossa. Viikonloput ovat useimmiten vapaat. Vaikka leirillä on leiriohjaaja, joka vastaa projektin etenemistä, on kaikkien leiriläisten osallistuttava aktiivisesti jokapäiväiseen leirielämään.
Leirillä on yleensä 10–20 osallistujaa. Yleensä osallistujia otetaan korkeintaan kaksi kustakin maasta. Tällä pyritään mahdollisimman monipuoliseen ryhmään eri kansallisuuksia. On mahdollista, että olet ainoa suomalainen leirillä. Leirikieli on yleensä englanti. Muutamilla leireillä on käytössä jokin muu kieli kuten ranska tai saksa. Leirikieli mainitaan hakukoneessa leirien tiedoissa.
Useimmiten leiriläiset majoittuvat yhdessä esimerkiksi koulussa tai nuorisotalossa ja laittavat päivittäiset ateriansa yhdessä.
Kauttamme voi hakea vapaaehtoisleireille mm. Alankomaihin, Argentiinaan, Armeniaan, Belgiaan, Boliviaan, Botswanaan, Burundiin, Costa Ricaan, Ecuadoriin, Espanjaan, Etelä-Koreaan, Filippiineille, Grönlantiin, Indonesiaan, Islantiin, Iso-Britanniaan, Italiaan, Itävaltaan, Japaniin, Kanadaan, Keniaan, Kirgisiaan, Kreikkaan, Kroatiaan, Latviaan, Liettuaan, Meksikoon, Moldovaan, Mongoliaan, Montenegroon, Peruun, Puolaan, Ranskaan, Romaniaan, Saksaan, Serbiaan, Slovakiaan, Sveitsiin, Tanskaan, Tsekkeihin, Turkkiin, Ugandaan, Ukrainaan, USA:han, Venäjälle, Valkovenäjälle ja Viroon.
Työleirillä tutustuu eri maista ja kulttuureista tuleviin ihmisiin tekemällä käytännön työtä yhdessä. Ennen ohjelmaan hakemista on hyvä tutustua työleirien taustaan ja tavoitteisiin sekä leirityyppeihin.
Tästä pääset leirihakukoneeseen (karttaversio,jossa näkyy leirien sijainti).
Kansainväliset työleirit sopivat aktiivisille ja ennakkoluulottomille henkilöille, jotka haluavat tehdä työtä kansainvälisessä ympäristössä. Työskentely ja asuminen ryhmässä erilaisten ihmisten kanssa vaatii sopeutumiskykyä ja joustavuutta. Työhön ei vaadita erityistaitoja. Oma-aloitteisuus ja halu tehdä työtä riittävät. Kouluenglannilla pärjää yleensä mainiosti. Joissakin maissa on leirejä, joiden leirikieli on esimerkiksi ranska tai saksa, näistä on maininta leirilistassa.
Useimpien leirien alaikäraja on 18 vuotta. Yläikäraja vaihtelee leireittän. Monilla leireillä yläikärajaa ei ole vaan leirille voivat osallistua kaikenikäiset ihmiset. Ikärajat näkyvät hakukoneessa leirikuvauksissa.
Kehitysmaiden työleireille lähteviltä vaaditaan erityistä joustavuutta, sillä olosuhteet näiden maiden leireillä ovat Suomeen verrattuna vaatimattomat, ja leireillä tehtävä työ saattaa poiketa kovastikin ennakkotiedoista. Kehitysmaihin työleirille hakevien tulee tutustua lisätietoon Aasian, Afrikan tai Latinalaisen Amerikan työleireistä.
Itsenäiset ja oma-aloitteiset 16–17-vuotiaat voivat hakea niille Ranskan, Saksan, Viron ja Islannin leireille, joiden alaikäraja on määritelty alle 18 vuoteen (usein koodilla TEEN). Useimmiten nämä leirit ovat ns. teinileirejä, jolloin kaikki osallistujat ovat alle 18-vuotiaita. Kuitenkin esimerkiksi suurimmalle osalle Saksan IJGD-järjestön leirejä hyväksytään muutama alle 18-vuotias leirien ikärajan ollessa 16–26. Alaikäisen hakemuksen allekirjoittaa huoltaja/holhooja. Tärkeää lisätietoa alle 18-vuotiaille.
Leirit kestävät yleensä kaksi-kolme viikkoa. On hyvin tärkeää, että kaikki vapaaehtoiset oleskelevat leirillä koko leirin keston ajan. Ensimmäinen ja viimeinen päivä ovat matkustuspäiviä.
Suurin osa leireistä järjestetään kesäaikaan. Muina vuodenaikoina leirejä on tarjolla lähinnä Euroopan ulkopuolella. Euroopassa leirejä järjestetään kesäajan ulkopuolella satunnaisesti.
Leiritietokantaa pyritään päivittämään säännöllisesti. Tiedot kesän leireistä tulevat tietokantaan yleensä maaliskuussa. Muina vuodenaikoina järjestettävien leirien tiedot ilmestyvät yleensä muutamaa kuukautta ennen leirin alkua. Tietokantaa kannattaa seurata aktiivisesti, sillä joskus leirejä järjestetään varsin lyhyellä varoitusajalla, ja täysille leireille voi vapautua peruutuspaikkoja.
Kesän leireille kannattaa hakea mahdollisimman aikaisin, sillä osa leireistä täyttyy nopeasti. Nopeus on valttia!
Ohjelmamaksu tulee maksaa heti hakiessa verkkomaksuna, sillä käsittelemme vain maksetut hakemukset. Ohjelmamaksua ei makseta takaisin, jos hakija peruuttaa lähtönsä itse. Jos emme pysty järjestämään hakijalle leiripaikkaa, palautamme ohjelmamaksun vähennettynä 20 euron toimistokuluilla.
Huom! Joidenkin leirien kohdalla on lisämaksu, jonka vapaaehtoinen maksaa Allianssin ohjelmamaksun lisäksi (kaikki Aasian, Afrikan ja Latinalaisen Amerikan leirit sekä ns. teinileirit esimerkiksi Virossa ja Ranskassa). Mahdollisesta lisämaksusta mainitaan hakukoneessa leirien tiedoissa. Lisämaksu maksetaan yleensä leirin alussa leirin järjestävälle organisaatiolle. Lisämaksulla paikallinen vapaaehtoistyöjärjestö kattaa vapaaehtoisten ylläpidon ja leirin materiaalien lisäksi myös muita toimintaansa liittyviä hallintokuluja. Vapaaehtoisten maksamat maksut ovat varsinkin Euroopan ulkopuolella toimiville järjestöille lähes ainoa rahoituslähde.
Jokainen lähtijä maksaa ja järjestää itse matkansa kotoa leiripaikkakunnalle.
Vastaanottava järjestö vakuuttaa yleensä vapaaehtoiset tapaturman (muttei sairauden) varalta vähintään leirillä tehtävän työn ajaksi. Muutamissa maissa (esimerkiksi Slovakia, Tsekki ja kaikki Euroopan ulkopuoliset maat) vastaanottava järjestö ei vakuuta vapaaehtoisia. Varsinkin näihin maihin lähtevien tulee ottaa matkavakuutus. Suosittelemme ehdottomasti matkavakuutuksen ottamista kaikkiin maihin matkustettaessa, koska leiriijärjestäjän vakuutus on yleensä suppea eikä kata vapaa-aikaa tai leirille matkustamista. Lisäksi, EU-maihin lähtevien on hyvä tilata KELA:sta eurooppalainen sairaanhoitokortti.
1. Etsi vapaaehtoisprojektien hakukoneen avulla sinulle sopivia leirejä.
2. Täytä sähköinen hakulomake.
3. Lomakkeen täytettyäsi saat ohjeet ohjelmamaksun maksamiseen.
Ohjelmamaksu maksetaan heti hakemuksen teon yhteydessä verkkomaksuna, joten varaa pankkitunnukset valmiiksi.
5. Lähetämme hakemuksen eteenpäin kohdemaan järjestölle. Sinulle lähetämme tunnukset Volunteer File Access-palveluun, jossa pääset seuraamaan hakemuksesi etenemistä sekä tarvittaessa muuttamaan yhteystietojasi.
6. Tieto leirille sijoittumisesta tulee yleensä noin viikossa hakemuksen vastaanottamisen jälkeen.
Ohjelmaehdot
Kansainväliset työleirit tarjoavat mielekkään yhdistelmän työtä ja huvia. Ne ovat erinomainen tapa tutustua uusiin ihmisiin, maihin ja kulttuureihin samalla, kun tekee jotain hyödyllistä paikallisen yhteisön hyväksi. Leireillä pääsee harjoittamaan vieraiden kielten taitojaan sekä oppii varmasti monenlaista uutta, myös itsestään.
Työskentely monikansallisessa ryhmässä on haastavaa ja tarjoaa uusia kokemuksia, kavereista puhumattakaan. Voit yhdistää työleirin esimerkiksi reilausmatkaan, jolloin voit oleskella pidempään sinua kiinnostavassa maassa.
Allianssin nuorisovaihto lähetti ensimmäiset vapaaehtoiset kansainvälisille työleireille kesällä 1994. Useimmat yhteistyöjärjestömme ovat Allianssin nuorisovaihdon tapaan Eurooppalaisten Vapaaehtoisjärjestöjen Liiton jäseniä, jotka ovat järjestäneet vapaaehtoisia työleirejä jo vuosien, jopa vuosikymmenten ajan.
"Leirin loputtua matkustelin muutaman leiriläisen kanssa Thaimaan upeissa maisemissa ennen kuin lensin takaisin kotisuomeen jossa pakkaset vielä paukkuivat. Työleiri kokonaisuudessaan oli upea kokemus ja se ei varmasti jää kohdallani viimeiseksi kosketukseksi vapaaehtoistyöstä. Thaimaalla on maana todella paljon annettavaa ja vapaaehtoistyön muodossa maahan tutustuminen opettaa varmasti huomattavasti enemmän kuin tavallinen turistiloma."
Ikäraja: 16+ v
Oleskeluaika: 2–3 vk
Aloitus: ympäri vuoden
Hakuaika: joustava
Maksut: Allianssin ohjelmamaksu 120 e + mahdollinen lisämaksu (varsinkin kehitysmaissa ja teinileireillä)
Kesän leiritiedot alkavat olla jo leirihakukoneessa. Tutustu tarjontaan ja hae mahdollisimman pian !!