SWAP Canada tarjoaa korkeakouluopiskelijoille erinomaisen mahdollisuuden lähteä työnhakuun ja matkustamaan Kanadaan. Ohjelman viisumi oikeuttaa työskentelemään ja matkustelemaan maassa jopa vuoden!
Ennen lähtöä osallistujat saavat perehdytysmateriaalia reissuun valmistautumista varten, ja perillä Kanadassa heitä odottaa kahden ensimmäisen yön majoitus Vancouverissa, Torontossa tai Montrealissa. Oleskelun alussa osallistujat saavat hyödyllisiä neuvoja vaihtojaksoaan varten yhteystoimistomme orientaatiotilaisuudessa.
Työtä voi hakea omien mieltymysten mukaan, sillä ohjelman viisumi oikeuttaa työskentelemään millä tahansa alalla. Useimmiten osallistujat työskentelevät palvelualalla, esimerkiksi hotelleissa, ravintoloissa, kahviloissa ja myymälöissä. Kielitaito, koulutus ja aiempi työkokemus vaikuttavat työllistymiseen.
Englanti ja ranska ovat molemmat Kanadan virallisia kieliä, mutta näistä molempia ei tarvitse osata työllistyäkseen. Ranskan kielen taito on harvoin ehdoton vaatimus töitä haettaessa. Hyvää ranskan suullista ja kirjallista taitoa vaaditaan kuitenkin yleensä Quebecin alueella, missä puhutaan pääasiassa ranskaa.
Työpaikkatarjonta vaihtelee jonkin verran kausittain:
Työn etsiminen on osallistujien omalla vastuulla, mutta SWAP Hosting Centerit Vancouverissa ja Torontossa auttavat maahan sopeutumisessa ja neuvovat työnhaussa. Centereiden henkilökunta ja monipuoliset tukipalvelut ovat osallistujien käytettävissä koko oleskelun ajan. Osallistujat saavat halutessaan esimerkiksi apua työhakemusten tekemiseen sekä tukea ja neuvoja myös muissa käytännön kysymyksissä.
Student Work Abroad Programme eli SWAP on Kanadan suurin vaihto-ohjelma, johon osallistuu vuosittain noin 6 500 opiskelijaa. Mukana ohjelmassa on 25 maata, ja myös suomalaisilla opiskelijoilla on mahdollisuus osallistua. Ohjelmaa järjestää Canadian Federation of Students.
Hakeaksesi ohjelmaan sinun tulee täyttää seuraavat vaatimukset:
Osallistujan tulee ottaa matkavakuutus koko matkansa ajaksi. Kanadaan saapuessaan hänellä tulee olla lentolippu pois maasta tai tarpeeksi varallisuutta lipun ostamiseen.
Osallistujalla tulee olla riittävästi varallisuutta oleskelunsa kustantamiseen. Osallistujan on tarvittaessa pystyttävä todistamaan Kanadaan saapuessaan, että hänen matkakassansa on vähintään noin 2 500 CAD (noin 1 825 euroa). Varallisuuden voi todistaa esimerkiksi luottokortilla tai englanninkielisellä pankkitiliotteella tai varallisuustodistuksella.
SWAP Canada -ohjelman kautta voi lähteä Kanadaan ympäri vuoden.
Viisumi Kanadaan voidaan myöntää maksimissaan kahdeksitoista kuukaudeksi. Osallistuja voi itse valita, milloin matkustaa maahan. On hyvä huomioida, että viisumin voi saada vain kerran elämässään SWAP Canada -ohjelmaan!
Ohjelmaan tulee hakea 2–4 kuukautta ennen toivottua aloituspäivää.
Allianssin ohjelmamaksu 520 euroa maksetaan ohjelmaan hakemisen yhteydessä. Hintaan sisältyy:
Ohjelmamaksu kattaa myös seuraavat yhteystoimistomme palvelut Kanadassa:
Jos hakija peruu itse lähtönsä viimeistään 10 päivää ennen lähtöä, maksusta palautetaan 240 euroa. Jos hakijalle ei myönnetä viisumia, palautamme ohjelmamaksusta 400 euroa.
Riittävästi rahaa mukaan reissuun
Reissussa rahaa kuluu esimerkiksi ruokaan, majoitukseen ja liikkumiseen. Osallistujan tulee ottaa mukaansa vähintään 2 500 CAD (noin 1 825 euroa), sillä hän saattaa saada ensimmäisen työpaikkansa ja palkkansa esimerkiksi vasta noin 2–5 viikon oleskelun jälkeen.
Elinkustannusten suuruuteen vaikuttaa esimerkiksi se, minkä tasoisissa paikoissa majoittuu. On hyvä huomioida, että vuokra pitää usein maksaa etukäteen ja mahdollisesti myös vuokratakuu. Se, kuinka paljon osallistuja oleskelunsa aikana työskentelee, vaikuttaa luonnollisesti hänen tuloihinsa.
1. Täytä Allianssin nuorisovaihdon sähköinen hakulomake ja maksa ohjelmamaksu verkkomaksuna. Laita hakulomakkeeseen sähköpostiosoite, jota luet säännöllisesti.
2. Saat tunnukset Allianssin nuorisovaihdon osallistujasivuille, josta löytyvät tarkemmat ohjeet hausta ja liitteistä.Osallistujasivuilla on paljon hyödyllistä tietoa ulkomailla työskentelystä.
3. Toimita meille seuraavat liitteet osallistujasivujen ohjeiden mukaisesti:
4. Tarkistamme hakemuksen Allianssissa. Kun olemme saaneet kaikki tarvittavat liitteet, viisumia voi anoa. Pääset tutustumaan osallistujasivujen lähtijäinfoon.
5. Kun sinulle on myönnetty viisumi, voit järjestää matkat kohdemaahan.
Huom! Jos suunnittelet työskenteleväsi lastenhoidon, terveyspalvelujen tai opetustyön parissa Kanadassa, saatetaan sinulta pyytä lääkärintodistus liitteeksi hakemukseesi. Jos todistus pyydetään, sinun tulee mennä Suomessa lääkärintarkastukseen Kanadan suulähetystön määrittelemälle lääkärille. Sinun tulee maksaa lääkärintarkastuksesta aiheutuvat kulut itse. Lääkärintarkastus pidentää hakuprosessia huomattavasti, sillä testien tulosten saaminen saattaa kestää useita viikkoja.
Ohjelman ehdot:
SWAP Canada tarjoaa korkeakouluopiskelijoille erinomaisen mahdollisuuden nähdä Kanadaa ja saada työkokemusta ulkomailta.
"Eka työpäivä takana. Tein yhden matkatoimiston promoa, jossa mainostettiin itse matkatoimistoa, SWAPpia ja international student identity cardeja. Aluksi vaan valokuvasin asiakkaita mutta lopun aikaa jouduin houkuttelemaan asiakkaita hankkimaan kortin. Vielä 2 päivää messuilla, sitten alan tekemään niitä opiskelijakortteja siellä toimistolla. Kaisa sai tänään töitä ravintolasta ja aloittaa sunnuntaina.. mulla pitäs töitä olla jotain 3 vkoa ja sit pitää etsiä jotain muuta.. Mutta ihan kivaa tää on kun on nuoria työkavereita, etenkin yks ihan huippu aussityttö"