Johannan vapaaehtoisleiri Serbiassa

Allianssin harjoittelijana saa käsitellä monenlaisten nuorten hakemuksia töihin eri puolille maailmaa. Siinä alkaa myös itse tehdä mieli lähteä tutkimaan uusia paikkoja. Niinpä eräänä päivänä osui minun ja ystäväni Jasmiinan silmiin otsikko "Mountain Stol and Zlot Canyon" - työleiri Serbiassa. Vuoret ovat aina olleet intohimoni ja Serbiakin kuulosti tarpeeksi mielenkiintoiselta matkakohteelta. Leirin aiheena oli ympäristönsuojelu. 
Serbiaan on Suomesta pitkä matka. Sen huomaa, kun istuu neljä päivää junassa, ja kuumuus käy aina vain ahdistavammaksi. Kuitenkin junalla matkustaminen on aina upea kokemus. Matkan varrella näkee paljon uusia paikkoja ja tutustuu uusiin ihmisiin. Reittimme kulki Ruotsin, Saksan, Tšekin, Slovakian ja Unkarin halki aina Belgradiin asti.

Belgradiin saavuimme yöjunalla Budapestista kello seitsemän aikoihin aamulla. Aikaa oli aamupalalle paikallisessa kuppilassa ja pienelle kaupunkikierrokselle ennen matkan jatkamista. Olimme saaneet työleirin järjestäjiltä ohjeet matkustaa bussilla Serbian itäosassa sijaitsevaan Bor nimiseen kaupunkiin. Matkanteko kesti noin neljä tuntia, mutta se meni joutuisasti maisemia tarkkaillessa ja välillä hieman torkahtaessa. Belgrad on paikoin hieman nuhjuisen näköinen, pommitusjäljet näkyvät siellä edelleen. Maaseutu sen sijaan on todella kaunis! Mitä enemmän itään päin mentiin, sitä enemmän maisema muuttui vuoristoiseksi. Teiden varsilla oli peltoja, joissa kasvatettiin enimmäkseen maissia ja auringonkukkia. Väriloisto oli uskomaton! Bor on pieni kaupunki, jolla on pitkä historia kaivosalalla. Siellä kaivetaan pääosin kuparia, mutta myös muita mineraaleja löytyy. Kaupunki on tänä päivänä lähes tuhoon tuomittu ympäristöongelmien vuoksi. Saastunutta kaupunkia ympäröi kuitenkin uskomattoman kaunis luonto. Matkamme jatkuikin Borista Zlot - nimiseen kylään, jonka läheisyyteen majoituimme.

Työleirille tuli yhteensä 14 vapaaehtoista Italiasta, Venäjältä, Saksasta, Ranskasta, Tsekeistä ja Suomesta. Lisäksi leiripaikalla oli viisi paikallista leirinohjaajaa ja vierailijoita riitti. Kansainvälinen seura takasi hyvän tunnelman ja juttua riitti alusta alkaen. Ensimmäisen viikon ajan asuimme kolmen hengen teltoissa. Viereisessä motellissa oli mahdollisuus peseytyä. Myös ruokailu järjestettiin siellä. Ruokaa oli runsaasti ja se oli hyvää. Tosin rasvaa käytettiin paljon, mihin ei suomalaisena ole tottunut. Ruoka on myös hyvin lihapitoista, mutta kasvissyöjätkin otettiin hyvin huomioon. Paikka, jossa olimme, oli keskellä kanjonimaisemaa. Kallioihin on muodostunut vuosien saatossa paljon suuria luolamuodostelmia. Zlot on varmasti geologin unelma! Luolissa asustaa useita harvinaisia lepakkolajikkeita. Paikka vetää puoleensa turisteja, mikä on tietysti taloudellisesti hyvä asia. Heistä jää kuitenkin valitettavat jäljet niin kanjonimaisemaan kuin sisälle luoliinkin. Nämä jäljet ovat roskia. Ihmiset heittävät huolettomina roskat luontoon roskakorien sijaan. Meidän tehtävänämme olikin siivota luontoa parhaamme mukaan. Suurin osa keräämästämme roskasta oli muovia ja rikkoutunutta lasia. Suurta mielenkiintoa aiheutti joen pohjamudasta löytynyt ehjä viinipullo, jonka tietysti korkkasimme illan hämärtyessä.

Siivousretkemme ulottuivat myös itse kylän keskustaan, jossa aiheutimme hilpeyttä paikallisessa väestössä liikkumalla parin päivän ajan roskasäkkien ja kottikärryjen kanssa ympäriinsä. Kävimme myös keskusteluja ihmisten kanssa roskaamiseen liittyvistä ongelmista. Heille vain sattuu olemaan normaalia heittää roskat esimerkiksi jokeen roskiksen sijaan. Toivottavasti saimme edes jotkut ihmiset ajattelemaan luontoa enemmän! Saimme paljon lapsia ja nuoria auttamaan siivouksessa, mikä on erittäin hieno asia. Kontaktia paikallisiin otettiin myös jalkapallon merkeissä. Vapaaehtoiset voittivat paikalliset selvin numeroin italialaisvahvistuksensa ansiosta!

Yksi hienoimmista kokemuksista Zlotissa oli tutustua lepakkoluoliin. Kerran lähdimme tutkimaan uutta, turisteilta kiellettyä luolamuodostelmaa keskellä yötä! Käytävät olivat ahtaita ja mutaisia, mutta suurella mielenkiinnolla rämmimme varovasti eteenpäin. Löysimme lopulta luolansisäisen järven! Eksyimme hieman reitiltä, mutta onneksi löysimme takaisin ulos… Muuten joku olisi löytänyt vapaaehtoisten jäänteet joku kaunis päivä Lazaruksen luolista. Mukana oli tietysti aina kokeneita luolatutkijoita, jotka pelastivat meidät pulasta kuin pulasta.

Viikko siivousta, lepakkoluolia ja kyläjuhlia oli pian ohi. Toinen leiriviikko toi mukanaan uudet haasteet vuorella nimeltä Stol. Rinkat selkään ja menoksi. Majoituimme motelliin, joka sijaitsi keskellä vuoristomaisemaa. Lähin pieni kylä oli n. kymmenen kilometrin päässä. Samalle vuorelle oli asettunut 60 partiolaista, joten hiljaisuudesta ei aina ollut tietoa. Vuorilla tehtävänämme oli merkitä vaelluspolkuja. Käytännössä vaelsimme ympäriinsä maalipurkkien kanssa ja merkitsimme puihin ja kiviin opasteita polulla pysymisen helpottamiseksi. Työ ei aina ollut erityisen hyvin organisoitu, mikä johti siihen, että paljon potentiaalia jäi käyttämättä vapaaehtoisten rentoutuessa työnteon sijaan. Esimerkiksi materiaaleja ei saatu heti käyttöön. Myös säät vaikuttivat siihen, ettemme aina päässeet lähtemään retkillemme. Joinakin päivinä vettä tuli taivaan täydeltä tai vuoret olivat sankan sumun peitossa. Toisina päivinä aurinko porotti kuumana kirkkaan siniseltä taivaalta, milloin työnteko sujui taas iloisesti.

Työpäivinäkin oli runsaasti vapaa-aikaa. Se käytettiin paikkojen tutkimiseen, kylissä käymiseen ja rattoisiin illanviettoihin. Saatoimme istua iltaa pitkälle yöhön keskustellen, korttia pelaten, musiikkia kuunnellen ja tietysti paikallisia virvokkeita nauttien. Ihailimme myös upeaa tähtitaivasta ilta toisensa jälkeen. 
Kaksi viikkoa leiriä oli ohi turhankin nopeasti. Uusia ystäviä oli taas saatu roppakaupalla ja oma tietous entisen Jugoslavian nykyisestä tilasta oli kohentunut merkittävästi. Serbialaiset ihmiset ovat hienoa kansaa. Ulkomaalaisia kohtaan ollaan erittäin ystävällisiä ja me olimmekin suuren mielenkiinnon kohteita. Meitä suomalaistyttöjä haastateltiin jopa paikalliseen televisiolähetykseen!

Itkua niellen heitimme hyvästit Borin alueen jäädessä taaksemme. Belgradista matka jatkui yöjunalla Ljubljanaan. Reissumme jatkui Euroopassa vielä parin viikon ajan junalla. Matka herätti paljon ajatuksia. Miten köyhässä maassa ihmiset ovatkin aina niin iloisia ja rentoja? Serbialaiset tietävät, miten elämästä tulee nauttia. 

Johanna

Related