Nooran vapaaehtoisleiri Ranskassa

Olin ensimmäistä kertaa kansainvälisellä työleirillä Beauvaissa, Ranskassa. Ensimmäisen yllätyksemme koimme saapumispäivänä, kun meille kerrottiin, että nukkuisimme teltoissa, vaikka leirilistassa oli ilmoitettu, että majoittuisimme paikallisiin perheisiin. Telttoja oli kolme ja meitä 17. Kaikilla ei ollut mukanaan makuupusseja, mutta onneksi löysimme heille sellaiset.

Ensimmäisestä yöstä alkoi "selviytymisleiri". Heräsin keskellä yötä siihen, kun kasvoilleni satoi vettä ja ukkonen jyrisi yläpuolellamme. Teltat eivät olleet vedenpitäviä ja seuraavana aamuna patjoistamme pystyi puristamaan vettä kuin pesusienistä. Onneksemme saimme viedä patjat kuivumaan jonkun paikallisen kotiin. Teippasimme telttojen päälle muovit. Tämän jälkeen vettä satoi kaksi viikkoa joka päivä ja yö. Aurinko näyttäytyi vain joskus aamuisin tunnin tai parin ajan, kunnes meni taas pilveen. Päivisin lämpötila oli noin 15 astetta ja öisin se hipoi nollan rajaa. Minä olin luullut, että Ranskassa olisi helle ja nukkuisimme sisätiloissa. T-paitojen ja shortsien lisäksi minulla oli mukanani vain yksi villapaita ja yhdet pitkät housut. Onneksi eräs leirin ohjaajista lainasi minulle toisen villapaidan.

Työ oli suunnilleen sitä, mitä odotinkin. Me aloitimme rakentamaan sisäparveketta erään pienen ravintolan hyvin huonokuntoiseen pihamökkiin. Aluksi meidän täytyi valella betonilla tukipylväät uusiksi, koska edelliset leiriläiset olivat tehneet niistä liian heikot.
Lounaan ja päivällisen saimme valmistaa ravintolan keittiössä. Ruokaa oli paljon ja se oli todella hyvää, ei mitään tavallista leiriruokaa. Välillä ruokaa joutui kuitenkin odottamaan pitkään.

Kaikkein parasta oli ryhmähenkemme. Luulen, että juuri ääriolosuhteet tekivät siitä niin loistavan. Ryhmämme ei hajonnut pieniin ryhmiin vaan olimme koko ajan yhdessä ja meillä oli äärimmäisen hauskaa. Me olimme kuin yksi suuri perhe. Nauroimme samoille asioille, tulkitsimme kaikki eleet ja reagoimme asioihin samalla tavalla, luimme jopa toistemme ajatuksetkin. Jokaisella oli oma paikkansa ja kaikkia kannustettiin ja kunnioitettiin. Aivan kuin kaikki olisivat olleet samasta kulttuurista. Eräs englantilainen poika sanoikin, ettei hänellä ollut ollut missään niin hyvää ryhmähenkeä, ja tämä oli jo hänen viides leirinsä. Ennen kaikkea uskon, että meillä oli parhaat ohjaajat, jotka voi saada. He olivat huomaavaisia, rentoja, hauskoja, avuliaita ja kaikkea mahdollista tilanteen mukaan.

Vapaa-ajalla kiertelimme museoita ja kirkkoja, kävimme läheisellä Kanada- järvellä ja kerran Pariisissa. Yhtenä viikonloppuna matkustimme merenrantakaupunki Treportiin. Kahden viikon kuluttua meidät yhdistettiin viimeiseksi viikoksi toiseen työleiriin, joka oli Roye:ssa. Siellä pääsimme nukkumaan sisälle ja myös ilmat alkoivat parantua. Teimme peltotöitä, niitimme heinää ja katkoimme pensaita.

Tälläkään leirillä emme välttyneet järkytyksiltä. Vesijohtovesi ei ollut juomakelpoista edes paikallisille, koska se oli likaista. Eräänä päivänä kuulimme huhun, että vesi olisi puhdistettu ja aloimme juomaan sitä. Pari päivää myöhemmin kadulla kulki pakettiauto kuuluttaen veden olevan nyt juomakelpoista. Olimme siis juoneet kaksi päivää ranskalaista vessanpönttövettä. Onneksi kenenkään maha ei mennyt sekaisin. Loppuviikolla toisen leirin vetäjällä oli syntymäpäivä, ja hän kutsui meidät kaikki kotiinsa juhlimaan. Se oli mukavaa ja samalla näimme vilauksen ranskalaisesta kodista. Viimeisenä iltana meillä oli isot grillijuhlat, joissa oli muutamia paikallisiakin. Tunnelma oli mahtava, vaikkakin vähän haikea. Olin onnellinen enkä olisi halunnut vielä lähteä kotiin. Vaikka nukkuessani yöllä teltassa, täristen kylmästä, en mitään muuta toivonut kuin, että pääsisin kotiin. Alussa laskin öitä ja nyt toivoin, ettei leiri olisi lähelläkään loppua. Vastoinkäymisistä huolimatta en kadu yhtään leirille lähtöäni. Se oli hyvin kokemusrikas, antoisa ja hauska matka.

Noora

Related