Odotan junaa Thessalonikista Serresiin juuri ostetut junaliput kädessä laiturilla 7. Junaa ei kuulu. Lopulta menemme kaverini kanssa kysymään neuvoa juna-aseman infosta. ”Ei se juna Serresiin ole juna. Se on bussi, joka lähtee tuolta ulkoa”, kuuluu yksiselitteinen vastaus. Ihmettelemme, ettei asiasta ole mainittu missään mitään, vaan päinvastoin isolla taululla lukee selkein kirjaimin, että juna lähtee laiturilta 7. Infopisteen mies pudistelee päätään ja naurahtaa: ”This is Greece!” Sittemmin olen kuullut tuota lausahdusta säännöllisin väliajoin. Ilmeisestikin sillä voi selittää kaikki kreikkalaiset epäloogisuudet ja järjettömyydet.

Elämäni teki kuperkeikan ja kierähti vielä pari kertaa ympäri, kun jätin kotiavaimeni Helsinkiin eteisen pöydälle parituhatta kilometriä tästä pisteestä pohjoiseen. Ensin tuntui haikealta ja pelottavaltakin jättää kaikki taakse, mutta sellaiset tunteet unohtuivat jo välilaskupaikassa Prahassa eivätkä päässeet enää seuraamaan tänne Thessalonikiin. Hetkeäkään en ole katunut päätöstäni lähteä viettämään välivuosi ulkomailla ennen yliopistoa. EVS vaikutti melko täydelliseltä ratkaisulta tilanteeseeni ja sitä se on tähän mennessä ollutkin. Minulla oli onnea, ja pääsin projektiin, joka alkoi vain kymmenen päivää valkolakin saamisen jälkeen, joten turhaan en Suomessa joutunut aikailemaan.

Elämäni täällä Kreikassa on kaikin puolin varsin väljähköä: työtä on viisi tuntia päivässä viidesti viikossa, ja lisäksi velvoitteisiin kuuluvat kaksi puolentoista tunnin annosta kreikanopetusta viikoittain. Luppoajan määrä on siis huikea kiireiseen abivuoteen verrattuna. Työnkuvaani kuuluu avustaminen Reilun kaupan myymälässä sekä Reilun kaupan edistäminen erilaisissa tapahtumissa. Kiirettä pitää vain satunnaisesti, esimerkiksi pari viikkoa sitten, kun isäntäjärjestöni Fair Trade Hellas muisti alkaa järjestää erästä tapahtumaa vain muutamaa päivää etukäteen – This is Greece eli TIG, kuten nykyään kämppisteni kanssa sanomme. Asiat otetaan rennosti ja hötkyilemättä, mutta lopulta kaikki sujui kuitenkin enemmän tai vähemmän mallikkaasti.

Me projektin kolme EVS-vapaaehtoista olemme täysin erottamattomat: tulimme ja lähdemme yhtaikaa; asumme, työskentelemme ja matkustamme yhdessä. Silvia ja Marina ovat molemmat Italiasta, emmekä ainakaan vielä ole jatkuvasta yhdessä olemisesta huolimatta käyneet liiaksi toistemme hermoille.

Kämppisteni lisäksi olen tyytyväinen myös Fair Trade Hellasiin, joka on osoittautunut selvästi keskivertoa paremmaksi isäntäjärjestöksi: se on järjestänyt meille EVS-vapaaehtoisille tilavan asunnon Thessalonikin keskustasta ja huolehtii ylipäätään mallikkaasti kaikista käytännön pulmista, joihin tarvitsemme apua. Kaiken kruunaa loistava mentori, josta tuli paitsi työtoveri kaupassa sekä opastaja uudessa kulttuurissa ja kaupungissa myös läheinen ystävä.

Neljä ja puoli kuukautta takana, puolitoista vielä edessä. Toisaalta tuntuu, että vasta viime viikolla lähdin Suomesta; toisaalta muistot aikaisista kouluaamuista, lähenevistä kokeista ja välituntien happihyppelyistä kirpeässä pakkasilmassa tuntuvat kaukaisilta. Kreikkalaisia tapoja olen tänä aikana huomannut ehtineeni jo jossain määrin omaksua: enää en aina edes hidasta vauhtia, vaikka punaisen valon edessäni näkisinkin. Niin pitkälle en kuitenkaan ole mennyt, että kykenisin lämpöhalvauksetta pukeutumaan toppatakkiin syksyisenaurinkoisina, parikymmenasteisina päivinä. Vielä lokakuun lopullakin täällä Thessalonikissa tosiaan vallitsevat suomalaisittain kesäiset ilmat. TIG eli ei pilviä turhaan varjostamassa – ei taivasta eikä mieltä.

Paula 

Related