Aktiivitoiminta

Allianssin nuorisovaihto tarjoaa erilaisia osallistumismahdollisuuksia myös kotimaassa. Kauttamme maailmalla eri ohjelmien kautta olleet voivat hakea mukaan aktiivitoimikuntaan. 

Aktiivit tekevät koulu- ja tapahtumavierailuja, joissa he kertovat nuorisovaihdon ohjelmavaihtoehdoista ja omasta kokemuksestaan maailmalla, antavat vinkkejä reissun suunnitteluun ja kannustavat muita nuoria kansainvälistymiseen. Aktiivit osallistuvat nuorisovaihdon lähtijävalmennusten järjestelyihin touko- ja elokuussa. He voivat kouluttautua vertaismentoriksi Suomeen tuleville vapaaehtoisille tai ulkomaille eri ohjelmiemme kautta suuntaaville suomalaisille nuorille. Aktiivit toimivat voivat toimia myös koulutettuina leirinohjaajina lyhytkestoisilla kansainvälisillä vapaaehtoisprojekteilla Suomessa. He voivat lisäksi osallistua erilaisiin Allianssin nuorisovaihdon yhteistyötahojen järjestämiin koulutuksiin ja seminaareihin ulkomailla. 

Aktiivitoimikunta 2019

Allianssin nuorisovaihto valitsee vuosittain aktiivitoimikunnan, johon kuuluu noin 10 vapaaehtoista. Esittelemme tällä sivulla kevään mittaan vuorollaan kaikki vuoden 2019 aktiivitoimikunnan jäsenet, jotka kertovat omasta kokemuksestaan ulkomailla. 

Oona tuli mukaan aktiivitoimikuntaan oltuaan viisi kuukautta EVS-vapaaehtoisena Portugalin Cascaisissa vuonna 2018. Cascais oli vuoden 2018 Euroopan nuorisopääkaupunki ja Oonan projekti liittyikin monin tavoin nuorisopääkaupunkivuoden tapahtumiin.  
Gita on ollut Allianssin nuorisovaidon aktiivitoiminnassa mukana jo pidempään, ja hän on osallistunut useisiin vapaaehtoisprojekteihin ja nuorisovaihtoihin kauttamme ulkomailla. Alla hän kertoo kokemuksistaan.  
Tino oli Allianssin nuorisovaihdon kautta opiskelmassa kieltä ja tekemässä vapaaehtoistyötä Espanjassa. Tino liittyi matkansa jälkeen nuorisovaihdon aktiivitoimikuntaan ja on aktiivina osallistunut muun muassa kansainväliseen johtajuuskoulutukseen Tsekissä. 
Olin 12 kuukautta EVS vapaaehtoisena Pohjois -Italiassa pienessä kaupungissa Tortonassa. Ulkomailla asuminen on aina ollut yksi unelmistani. Lähdin italiaan koska Italian kulttuuri ja lämpö kiinnostivat minua. Myöskään upea luonto ja hyvä ruoka ei kuulostanut ollenkaan huonolta!