Lähde ohjaajaksi kansainväliselle vapaaehtoisleirille

Järjestämme Suomessa  yhteistyössä eri toimijoiden kanssa kansainvälisiä vapaaehtoisleirejä sekä eurooppalaisia vapaaehtoistiimejä. Leirejä järjestävät muun muassa erilaiset yhdistykset , kollektiivit ja paikalliset nuorisotoimet. Leirit kestävät 2-3 viikkoa ja kokoavat yhteen kansainvälisiä vapaaehtoisia eri puolilta maailmaa työskentelemään yleishyödyllisissä tehtävissä yhdessä paikallisen yhteisön kanssa. Allianssin nuorisovaihto kouluttaa leireille ohjaajia - tahtoisitko sinä osallistua kansainväliselle leirille  ohjaajana kotimaassa?

Mitä leiriohjaaja tekee?

Leiriohjaajana olet yksi leirin osallistujista, mutta tehtäviisi kuuluu lisäksi ryhmän mielipiteiden välittäminen leiri-isännälle sekä sen varmistaminen, että kaikki sujuu suunnitelmien mukaan ja vapaaehtoiset osallistuvat projektiin aktiivisesti.

Tehtävänäsi on varmistaa yhdessä leirijärjestäjän  kanssa, että vapaaehtoisilla on riittävästi mielekästä tekemistä. Osa leirien järjestäjistä ei välttämättä kommunikoi luontevasti englannilla, joten ohjaajan tehtäviin voi sisältyä esimerkiksi avustamista ohjeiden kääntämisessä suomesta englantiin.

Leiriohjaajana et siis johda leiriä, vaan ohjaat että käytännön asiat hoituvat ja kaikki  kokevat olonsa turvalliseksi . Varsinkin leirin alussa tärkeänä tehtävänä on auttaa leiriläisiä tutustumaan toisiinsa ja Suomeen. Aiempi kokemus kansainvälisistä leireistä, vapaaehtoistoiminnasta tai ohjaustyöstä on hyödyksi, mutta se ei ole välttämätöntä. Sinun on hyvä olla oma-aloitteinen, joustava ja kiinnostunut muista kulttuureista. 

Leirinohjaus on vapaaehtoistyötä, eli siitä ei makseta palkkaa. Sinulle tarjotaan kuitenkin vapaaehtoistyötä vastaan majoitus ja ruuat koko leirin ajalle. Myös matkakulut leiripaikalle korvataan. 

Innostuitko? Näin haet leiriohjaajaksi:

Lähetä meille osoitteeseen hakemukset@alli.fi vapaamuotoinen hakemus, jossa kerrot itsestäsi ja mikä ajankohta sopisi sinulle leiriohjaajana toimimiseen.  Tai voit myös kysyä lisätietoa ajankohtaisista leireistä. 

Leirinohjaajat koulututetaan tehtävään. Koulutukset järjestetään joko Zoomin välityksellä verkossa tai  Allianssi-talolla Helsingissä. Jos tulet koulutukseen kauempaa, voidaan sinulle korvata matkakulut.