Euroopan solidaarisuusjoukot

EU:ssa ja sen naapurimaissa on tuhansia vapaaehtoisprojekteja

Vapaaehtoistyö Euroopassa on erinomainen mahdollisuus kehittää kielitaitoa, kerryttää työkokemusta ja tutustua toisen maan kulttuuriin sekä muihin kansainvälisiin vapaaehtoisiin. Mikset lähtisi vapaaehtoiseksi moldovalaiseen kulkukoiratarhaan tai osallistuisi tanssiprojektiin Portugalissa? Voit valita kohdemaan ja vapaaehtoisprojektin omien kiinnostustesi mukaan.

Eurooppalainen vapaaehtoispalvelu (European Voluntary Service) eli EVS on elokuusta 2018 alkaen Euroopan solidaarisuusjoukot. Samalla se siirtyi Erasmus+ -ohjelman alta omaksi ohjelmakseen. Euroopan solidaarisuusjoukkojen rahoitus tulee Euroopan Unionilta.

Paikallisia ei kannata pelätä, vaan rohkeasti opiskelemaan kieltä ja kommunikoimaan ihmisten kanssa. Se tekee kokemuksesta paljon rikkaamman. Tutustukaa kulttuuriin, tuokaa omanne esille, mutta muistakaa kunnioittaa paikallisia tapoja.

Euroopan solidaarisuusjoukkojen tukemissa projekteissa teet vapaaehtoistyötä jossakin Euroopan tai lähialueen maassa. Vapaaehtoistyön kesto on yleensä 6–12 kuukautta, joskus tarjolla on myös lyhyempiä jaksoja.

Vapaaehtoistyöohjelma on suunnattu Euroopan unionin maissa, Islannissa, Norjassa ja Turkissa asuville nuorille aikuisille sekä paikallisille yleishyödyllisille organisaatioille.

Allianssin nuorisovaihdon kautta voi lähteä vapaaehtoiseksi muihin EU-maihin, Islantiin, Norjaan, Turkkiin sekä EU:n naapurimaihin kuten Balkanille ja Välimeren eteläpuoleiselle alueelle sekä Armeniaan. 

Ohjelman kautta pääsee kehittämään työelämätaitojaan ja muita valmiuksiaan kuten kielitaitoa . Ohjelmaan osallistuminen antaa mahdollisuuden kartuttaa kokemuksia kansainvälisyydestä ja tutustua toisen eurooppalaisen maan kulttuuriin ja siellä asuviin ihmisiin.

Toteutuakseen vapaaehtoishanke vaatii kolme osapuolta: vapaaehtoisen nuoren sekä vapaaehtoisen lähettävän järjestön ja häntä isännöivän projektin. Allianssin nuorisovaihto on toiminut lähettävänä tahona jo 20 vuotta ja lähettää mielellään kansainvälisestä kokemuksesta kiinnostuneita ulkomaille kehittämään taitojaan. Suomessa on paljon muitakin lähettäviä tahoja, esimerkiksi monien paikkakuntien nuorisotoimet, paikalliset yhdistykset jne, joten jos olet kiinnostunut vapaaehtoisuudesta voit halutessasi tiedustella olisiko omalla kotikunnallasi tai harrastusjärjestölläsi kiinnostusta toimia lähettävänä järjestönä. 

Euroopan solidaarisuusjoukot tukee organisaatioiden vapaaehtoisprojekteja, ja ohjelman tuella voidaan järjestää uudenlaista toimintaa ja saada tehdyksi sellaista työtä, joka muuten jäisi tekemättä. Allianssin nuorisovaihto toimii sekä lähettävänä että vastaanottavana tahona ohjelmassa.

Allianssin nuorisovaihdon  kautta on lähtenyt vapaaehtoisia esimerkiksi lintusairaalaan Espanjaan, iltapäiväkerho-ohjaajaksi Puolaan, mediaprojektiin Ranskaan, kodittomien järjestöön Englantiin, ympäristöjärjestöön Italiaan, tyttöjen kahvilaan Saksaan, museoon Unkariin, lastenohjaajaksi Kreikkaan, vapaaehtoisjärjestöön Montenegroon, nuorisotyöhön Venäjälle, kilpikonnahankkeeseen Kreikkaan, nuorisosirkukseen Englantiin, nuorisotiedotukseen Italiaan, ympäristö- ja yhteisökasvatukseen Tunisiaan, vesiprojektiin Jordaniaan ja moneen muuhun mielenkiintoiseen hankkeeseen. Vapaaehtoisprojekteja on tarjolla yli 3000, joten valinnanvaraa riittää.

EVS Puolassa vahvisti tuntemustani siitä, että osaamiselleni voisi olla käyttöä kansainvälisessä työssä, oli sitten millaisessa yhteydessä tahansa. Koen olevani myös valmiimpi työelämään Suomessa. Vapaaehtoistyö antoi minulle korvaamatonta työkokemusta, jonka arvon toivon tulevien työnantajienikin ymmärtävän.

Isäntäjärjestöt etsivät vapaaehtoisia yleensä 2-3 kuukautta ennen rahoitustuen hakupäivää eli avoimia paikkoja on haettavina erityisesti joulu-tammikuussa, maalis-huhtikuussa sekä elo-syyskuussa.

Ohjelmaan voi osallistua ympäri vuoden. Ohjelmassa on kolme rahoitustuen hakuaikaa vuodessa, johon mennessä hankkeen rahoitustukihakemus täytyy lähettää kansalliseen toimistoon, Suomessa Opetushallitukseen. Isäntäjärjestö, lähettävän järjestö ja hankkeeseen valittu nuori täyttävät hakemuksen yhdessä.

Vapaaehtoiseksi voit lähteä aikaisintaan 3 kuukautta sen jälkeen, kun tukihakemus on lähetetty Opetushallitukseen. Eli esimerkiksi jos sinut valitaan tammikuussa johonkin projektiin, täytyy rahoitustukihakemuksesi lähettää Opetushallitukseen helmikuun alussa ja jos hanke hyväksytään, voit lähteä matkaan aikaisintaan toukokuun alussa.

Alla olevasta taulukosta näet rahoitustuen hakupäivät ja projektien aloitusajankohdat.

Rahoitustuen hakupäivä Hankkeen aloittamisajankohta
5. helmikuuta 1. toukokuuta - 30. syyskuuta alkavat hankkeet
26. huhtikuuta 1. elokuuta - 31. joulukuuta alkavat hankkeet
4. lokakuuta 1. tammikuuta - 31. toukokuuta alkavat hankkeet

Ilmoittautumislomake kannattaa täyttää ja lähettää meille mahdollisimman ajoissa ennen rahoitustuen hakupäivää, siten pääset alkuun hakuprosessissa ja saa meiltä lisäohjeita ja paikkatarjouksia ilman että vielä sitoudut mihinkään.

Rahoitustukea haetaan siinä vaiheessa, kun olet jo löytänyt sopivan hankkeen ja isäntäjärjestön. Ilmoittautumislomake kannattaa siis lähettää meille mielellään 2-6 kuukautta etukäteen.

Seuraa Ajankohtaista-osiosta tietoa uusista projekteista ja vapaista paikoista.

Kuka voi hakea?

Koska Euroopan solidaarisuusjoukkojen vapaaehtoinen saa EU:lta tukea, eikä osallistuminen maksa vapaaehtoiselle  juuri mitään (mahdollisesti osa matkakuluista), ohjelma sopii myös nuorille, joilla ei ole matkakassaa valmiina tai mahdollisuutta sellaisen kartuttamiseen.

Euroopan solidaarisuusjoukot sopii sinulle, joka

  • olet 18-30-vuotias
  • olet EU-maan kansalainen, tai sinulla on pysyvä oleskelulupa johonkin EU-maahan
  • olet motivoitunut tekemään kansainvälistä vapaaehtoistyötä
  • haluat oppia kohdemaan kieltä ja kulttuuria
  • olet joustava, yhteistyö- ja aloitekykyinen

Sinulla ei tarvitse olla aiempaa kansainvälistä kokemusta.

Ohjelmassa järjestetään myös sosiaalisen vahvistamisen hankkeita erityistukea tarvitseville nuorille. Näiden hankkeiden kesto on yleensä 2-8 viikkoa.

Vapaaehtoistyön lisäksi viikkojen iltoihin ja viikonloppuihin jää runsaasti hyvää aikaa tutustua paikalliseen kulttuuriin, luontoon ja nähtävyyksiin. Euroopan lyhyistä välimatkoista maasta toiseen sekä edullisesta hintatasosta kannattaa ottaa kaikki ilo irti.

Mitä maksaa?

Vapaaehtoistyöjaksolle myönnetään tuki, joka kattaa:

  • suurimman osan vapaaehtoisen matkakuluista
  • matkustajavakuutuksen koko jakson ajalle
  • ylläpidon koko jakson ajan
  • valmennuksen ennen lähtöä sekä kohdemaassa
  • kielenopetusta
  • pienen taskurahan.

Miten haetaan?

Olisiko EU-tuettu vapaaehtoistyö sinulle sopiva ohjelma? Katso ohjelman hakuohjeet ja täytä hakulomake jo tänään!

Etkö ole vielä aivan varma? Ota meihin yhteyttä. Kerromme mielellämme lisää ohjelmasta ja projekteista sekä vastaamme mieltäsi askaruttaviin kysymyksiin.

  • Hakulomakkeen täyttämällä hakija antaa suostumuksensa tietojensa käyttöön ja luovuttamiseen hakuprosessissa tarvittaville tahoille.