Alaikäisten vapaaehtoisleirit

Vapaaehtoisleirejä 16-17-vuotiaille

Vaikka useimpien vapaaehtoisleirien alaikäraja on 18, on eri puolilla Eurooppa leirejä myös 16-17-vuotiaille. Useimmat näistä leireistä ovat nuorisoleirejä, joilla kaikki osallistujat ovat alle 18-vuotiaita. Ne eroavat muista vapaaehtoisleireistä siinä, että niillä on enemmän ohjaajia ja työtehtäviä on hieman vähemmän. Saksassa Pro ja IJGD sekä Italiassa IG-järjestö ottavat myös joillekin tavallisille leireille alaikäisiä.

Alaikäisten vapaaehtoisten täytyy olla oma-aloitteisia ja kykeneviä toimimaan itsenäisesti niin matkanjärjestelyissä, matkustamisessa kuin leirin aikana. Vapaaehtoisleiri on mahdollisuus saada työkokemusta ja kehittää kielitaitoa sekä tutustua uusiin ihmisiin ja kulttuureihin yhdessä työskennellen.

Myös nuorisoleireissä on valikoimaa ja työt ovat vaihtelevia. Kullakin leirillä toteutettava hanke käy ilmi leirikuvauksista. Alaikäisten leireille on yleensä pieni lisämaksu, jolla katetaan ylimääräisiä kuluja, kuten ohjaus ja ohjelma. Lisämaksu maksetaan joko perillä käteisenä tai ennakkoon verkkopankissa.

Leirielämää

Työaika vapaaehtoisleireillä on yleensä noin 30 tuntia viikossa. Työtehtävät ovat vaihtelevia ja jokainen osallistuu työhön omien kykyjensä mukaan. Aiempaa työkokemusta ei tarvitse olla. Jokaisen odotetaan osallistuvan aktiivisesti koko leirin toimintaa. Yleensä myös vapaa-aika vietetään yhdessä ja ruoanlaitto hoidetaan esimerkiksi pareittain tai pienissä ryhmissä.

Alaikäisten vanhempien tulee etukäteen allekirjoittaa lupalomake, jossa määritellään vapaaehtoisleirin säännöt ja osallistuvan nuoren oikeudet ja velvollisuudet leirillä. Paikalla on koko ajan vähintään yksi leiriohjaaja. Hänen tehtävänsä ei kuitenkaan ole valvoa osallistujien vapaa-aikaa, vaan jokainen on vastuussa itsestään ja tekemisistään.

Hankkeen aikana majoitus on yleensä yksinkertainen yhteismajoitus esimerkiksi koulussa tai hostellissa.

Leirikieli

Useimmilla leireillä yhteinen käytetty kieli on englanti. Joillakin leireillä voi olla toisena leirikielenä esimerkiksi ranska tai saksa. Jos leirikieli on muu kuin englanti, siitä mainitaan aina leirikuvauksessa.

Perinteinen vapaaehtoisleiri ei ole kielikurssi, vaikka kansainvälisessä ryhmässä kielitaito varmasti kehittyykin. Ranskassa ja Saksassa järjestetään erikseen kielileirejä, joissa osana ohjelmaa on kielenopetusta.

Matkustaminen leirille

Jokainen osallistuja hoitaa itse matkansa kotoa leiripaikkakunnalle. Hyvissä ajoin ennen leiriä lähetettävässä leirikirjeessä on matkustusohjeita ja kerrotaan tarkka tapaamispaikka. Tapaamispaikka voi olla esimerkiksi paikallinen rautatieasema, josta vapaaehtoiset tullaan hakemaan. Yleensä vapaaehtoiset matkustavat yksin kohdemaan lentokentältä leiripaikalle tai ilmoitetulle tapaamispaikalle. Ennen lähtöä tulee ilmoittaa matkustustiedot ja saapumisaika sekä leirin järjestäjille että Allianssille.

Vakuutus

Joissakin maissa vapaaehtoiset vakuutetaan tapaturman varalta ainakin työn ajaksi, mutta kaikkien alaikäisten on lisäksi otettava oma matkustajavakuutus. Jotkut leirijärjestöt vaativat alle 18-vuotiailta terveysselvityksen ennen leiriä.

Yhteydenpito kotiin leirin aikana

Vanhempien ja vapaaehtoisen on hyvä sopia etukäteen yhteydenpidosta kotiin. Näin nuori osallistuja muistaa varmasti ilmoittaa itsestään ja vanhemmat eivät turhaan huolestu. Osa leireistä, esimerkiksi Ranskan maaseudulla, voivat olla matkapuhelimien kuuluvuusalueen ulkopuolella.