Matkailualan töissä Dublinissa

Matkailupalveluita opiskellut Meeri työskenteli kielikoulussa ja valokuvausfirmassa.

Olin jo opiskeluaikana työssäoppimisjaksolla ulkomailla Skotlannissa. Vaikka rakastuin Edinburghiin täysin, olin jo koulussa kaivannut Irlannin vihreille maille muiden opiskelijoiden päästessä Irlantiin. Vaikka viihdyin erittäin hyvin palkkatyössäni Suomessa, ei minulle ollut loppujen lopuksi lainkaan vaikea päätös vaihtaa sitä palkattomaan työharjoitteluun Dublinissa. Siksi en voinut jättää tilaisuutta käyttämättä, kun kuulin Allianssin Ready for Life –ohjelmasta. Työharjoittelupaikakseni valikoitui NED Trainig Centre- niminen koulu, jossa opetetaan englannin kieltä. Minulla ei ollut etukäteen juuri minkäänlaista käsitystä siitä, mitä ihmettä tulisin ylipäänsä tekemään tässä työharjoittelussa. Isäntäperheeni tapaaminen jännitti myös kovasti. Minulla on ollut hyvin monia kämppiksiä ja aina yhteiselo ei ole ollut ruusuilla tanssimista. Isäntäperheessä asuminen oli kuitenkin uusi tilanne, ja ilokseni perheen vastaanotto oli sydäntä lämmittävä. Sain hyvin ystävällistä kohtelua ja monia neuvoja heti ensihetkestä lähtien.

Jo toisen viikon aikana harjoittelussa alkoi käydä selväksi, että minun vastuulleni jäävät työtehtävät ovat varsin simppeleitä. Päivissä oli aina sama rytmi ja eri viikonpäivätkään eivät tuottaneet paljoakaan vaihtelua. Kolmatta viikkoa helpotti hiukan yhden työntekijän lomalla olo, sillä sen myötä sain ainakin vähän enemmän työtehtäviä. Viikon lopussa kuitenkin alkoi tuntua siltä, että osasin jo kaiken mitä minun haluttiin tekevän. Olisin toivonut saavani vähän enemmänkin haastetta, tai jos ei haastetta, niin mitä tahansa työtä. Vaihdoin lopulta työharjoittelupaikkaa kolmeksi viimeiseksi viikoksi Lesnmen-nimiseen valokuvausfirmaan. Nettisivuilla vierailu toi heti ilmi, että kyseessä oli erittäin hyvämaineinen yhtiö. Tässä työharjoittelupaikassa kaikki oli ainakin minulle uutta. Oli mielenkiintoista päästä välillä tekemään vähän enemmän talouspuoleen liittyviä asioita, sillä olen suorittanut liiketalousopintoja ja kirjanpito oli minulle joskus varteenotettava tulevaisuuden ammatti. Vaikka työ ei varsinaisesti ollut koulutustani vastaavaa, ainakin uskoin voivani oppia Lensmenillä jotakin. Toisaalta pelkäsin liian haasteellisia tehtäviä, mutta haluan oppia olemaan pelkäämättä uusia haasteita.

Kahdeksan viikon harjoitteluun ja kahteen työharjoittelupaikkaan mahtui hyviä kokemuksia. Päällimmäisinä hyvinä asioina mieleen jäi kokemus ihanasta isäntäperheestä. Lisäksi sain toteutettua haaveeni päästä kokemaan, millaista on elämä Irlannissa. Kokemus oli hieno ja kannatti, vaikka se hiukan horjuttikin taloudellista tilannettani.