Hakeminen

Ohjelmaan voi osallistua ympäri vuoden.  Isäntäjärjestöt etsivät vapaaehtoisia yleensä hyvissä ajoin ennen vapaaehtoistyön alkamispäivää, joten sopivan projektin etsiminen kannattaa aloittaa ajoissa.  Toisaalta myös lyhyellä varoitusajalla lähteminen on mahdollista, jos olet avoin kohdemaan ja projektin teeman suhteen.

Toteutuakseen vapaaehtoishanke vaatii aina kolme osapuolta: vapaaehtoiseksi lähtevän nuoren, vapaaehtoisen lähettävän järjestön ja häntä isännöivän projektin.  Me Allianssin nuorisovaihdossa olemme toimineet lähettävänä tahona jo 20 vuotta ja lähetämme mielellämme kansainvälisestä kokemuksesta kiinnostuneita ulkomaille kehittämään taitojaan. Autamme myös etsimään juuri sinua kiinnostavia vapaaehtoispaikkoja. 

Voit tutustua partneriemme avoimiin vapaaehtoispaikkoihin täällä

Lisää vapaaehtoispaikkoja löydät myös Euroopan nuorisoportaalista, jossa projektia voi etsiä esimerkiksi kohdemaan tai projektityypin perusteella. Pääset sivustolle tästä. 

Ilmoittautumislomake kannattaa täyttää ja lähettää meille mahdollisimman ajoissa. Siten pääset alkuun hakuprosessissa ja saat meiltä lisäohjeita ilman, että vielä sitoutuu mihinkään.

Current life situation *
I guarantee the information I have given in this form to be correct. I give the permission for the sending organization to keep my information and send more information on potential volunteer places to me. *