Kansainväliset vapaaehtoisleirit

Järjestämme Suomessa vuosittain useita kansainvälisiä vapaaehtoisleirejä yhdessä paikallistoimijoiden kanssa. Leirejä järjestävät muun muassa erilaiset yhdistykset, yhteisöt, nuorisokeskukset  ja paikalliset nuorisotoimet. Leirit kestävät 2-3 viikkoa ja kokoavat yhteen kansainvälisiä vapaaehtoisia eri puolilta maailmaa työskentelemään yleishyödyllisissä tehtävissä yhdessä paikallisten ihmisten  kanssa.  Teemme mielellämme yhteistyötä erilaisten toimijoiden kanssa ja meihin voi olla yhteydessä jos tiedät tahon, joka haluaisi saada toimintaansa pariksi viikoksi mukaan aktiivisia vapaaehtoisia eri puolilta maailmaa.

Leirejä järjestetään Suomessa ympäri vuoden ja niillä on yleensä 5-15 osallistujaa. Leireillä tehdään usein fyysistä työtä esimerkiksi ympäristöön tai kulttuuritapahtumaan liittyen. Majoitus on perustasoista ja usein ruoanlaittoon pääsevät usein osallistumaan kaikki. 

Allianssin nuorisovaihdon kautta suomalaiset ja Suomessa asuvat voivat  ottaa leireille osaa joko osallistujan tai leiriohjaajan roolissa. 

Mitä leiriohjaaja tekee?

Leiriohjaajana olet yksi leirin osallistujista, mutta tehtäviisi kuuluu lisäksi ryhmän mielipiteiden välittäminen leiri-isännälle sekä sen varmistaminen, että kaikki sujuu suunnitelmien mukaan ja vapaaehtoiset pystyvät osallistumaan aktiivisesti.

Tehtävänäsi on varmistaa yhdessä leirijärjestäjän työnohjaajan kanssa, että vapaaehtoisilla on riittävästi mielekästä tekemistä. 

Leiriohjaaja ei siis johda leiriä, vaan ohjailee tarvittaessa käytännön asioita. Varsinkin leirin alussa tärkeänä tehtävänä on auttaa leiriläisiä tutustumaan toisiinsa ja Suomeen. Aiempi kokemus kansainvälisistä leireistä, vapaaehtoistoiminnasta tai ohjaustyöstä on hyödyksi, mutta ei välttämätöntä. Leiriohjaajan on hyvä olla oma-aloitteinen, joustava ja kiinnostunut muista kulttuureista. Leiriohjaus sopii myös työharjoitteluksi.

Leirinohjaus on vapaaehtoistyötä, eli siitä ei makseta palkkaa. Ohjaajalle tarjotaan kuitenkin vapaaehtoistyötä vastaan majoitus ja ruuat koko leirin ajalle. Myös matkakulut leiripaikalle korvataan. Ohjaamisesta saa todistuksen ja roppakaupalla uusia taitoja ja kokemuksia.

Annamme mielellämme lisätietoja! Ota yhteyttä vaihto@alli.fi