Tino

Tino oli Allianssin nuorisovaihdon kautta opiskelmassa kieltä ja tekemässä vapaaehtoistyötä Espanjassa. Tino liittyi matkansa jälkeen nuorisovaihdon aktiivitoimikuntaan ja on aktiivina osallistunut muun muassa kansainväliseen johtajuuskoulutukseen Tsekissä. 

 

"Olin Allianssin Work Experience Spain ohjelmassa, mihin sisältyy työharjoittelua ja kohdekielen opiskelua. Vietin kolme kuukautta Espanjan Santiago de Compostelassa, missä halusin oppia kieltä, kulttuuria ja ottaa espanjalaiset toimintatavat haltuun. Työharjoittelun aikana olin töissä matkailualalla hotellissa.

Matka alkoi 5.8., jolloin en ajatellut yhtään mitään vaan lähdin matkaan päämääränä Santiago de Compostela. Tähän historialliseen kaupunkiin ja sen lähiympäristöön pääsin tutustumaan kolmen kuukauden aikana, jossa sain tavata paljon mielenkiintoisia ihmisiä ympäri maailmaa. Idea vapaaehtoistöistä oli lähtenyt liikkeelle, koska halusin tietää, onko helpompaa opiskella kohdemaan kieltä paikallisväestön kanssa vai kotimaassa ja muutenkin olen ollut kiinnostunut työskentelemään ulkomailla ja kansainvälisessä työympäristössä.

Maaksi valitsin Espanjan, sillä aikaisemmin olin opiskellut sitä sen verran että olin saanut hyvän kosketuspinnan kieleen. Espanjan kielen koen mielenkiintoisena ja koko toimintaympäristö kiehtoi minua lähtemään tänne.

Matkalla suurimman osan ajastani opiskelin kieltä eräässä paikallisessa kielitoimistossa, missä pääsin myös tutustumaan uusiin ihmisiin. Santiago de Compostela on kaupunki Galician alueella, minne tehdään pyhiinvaelluksia, lähin suuri kaupunki on Vigo ja se sijaitsee vajaan tunnin junamatkan päässä. Työtehtäviini kuului hotellivieraiden vastaanottaminen, erilaiset huoltotyöt, kahvilassa avustaminen ja muut pienet työtehtävät, hotellin suurin asiakaskunta koostui pyhiinvaeltajista ympäri maailmaa.

Matkalta jäi hyvä fiilis, vaikka olisin halunnut päästä tekemään enemmän, tärkeintä kuitenkin on, että sain paljon kehitettyä omaa kielitaitoa ja itsevarmuutta. Opin matkalla olemaan enemmän seikkailuhenkisempi ja aktiivisempi.

Matkan jälkeen olen tehnyt selvän valinnan - kansainvälisyys on minun urapolkuni ja ilman yhteistyötä ja ymmärrystä muita kohtaan menettäisimme todella ison potentiaalin. Olen ymmärtänyt myös, että kansainvälisyys on paljon muutakin kuin englannin kielellä kommunikointia muiden eri kulttuurien kanssa. Motivaatiota riittää vielä pitkäksi aikaa tähän ja olen varma, että kansainvälinen urani on vielä pitkä ja edessäpäin odottavat uudet seikkailut."

Related