Ohjaajaksi kesän kansainvälisille vapaaehtoisleireille? Hae mukaan leiriohjaajakoulutukseen Alankomaihin!

06.02.2020
Siiri
Leiriohjaajaksi Hollantiin

Haluaisitko toimia ensi kesänä leiriohjaajana kansainvälisellä vapaaehtoisleirillä Suomessa? Oletko kiinnostunut oppimaan osallistavien teatterimenetelmien hyödyntämisestä ryhmänohjauksessa? Hae mukaan kansainvälisten vapaaehtoistyöleirien leiriohjaajakoulutukseen Alankomaihin!

Allianssin nuorisovaihdolla on kaksi paikkaa Alankomaissa järjestettävässä kaksiosaisessa IVS4Life-koulutuksessa. Koulutuksen tarkoituksena on tarjota tuleville leiriohjaajille innovatiivisia välineitä tukea kulttuurienvälistä vuorovaikutusta ja osallistujien henkilökohtaista kasvua vapaaehtoisleirin aikana. Koulutuksen aikana opitaan hyödyntämään etenkin osallistavan teatterin menetelmiä leiriohjaajana, esimerkiksi ryhmäytymisen tukemisessa, ongelmanratkaisussa, kulttuurienvälisessä kommunikaatiossa sekä arvioinnissa ja reflektoinnissa.

Koulutus on kaksiosainen, jonka lisäksi osallistujan tulee toimia leiriohjaajana Allianssin nuorisovaihdon ensi kesän kansainvälisellä vapaaehtoisleirillä. Koulutuksen ensimmäinen osa järjestetään 24.-29. kesäkuuta Alankomaiden Bennekomissa. Kesän vapaaehtoisleirien jälkeen järjestetään arviointitapaaminen 15.-18. lokakuuta, myös Alankomaissa. Huomioithan hakiessasi, että pystyt sitoutumaan sekä kumpaankin koulutuksen osaan että leiriohjaajana toimimiseen kesän aikana. 

Mitä maksaa ja kuka voi hakea? Koulutukseen ei ole osallistumismaksua ja osallistujille tarjotaan matka-apuraha kattamaan matkakuluja sekä tarjotaan ylläpito koulutuksen ajaksi. Matkakulut katetaan 275 euroon asti. Koulutukseen voivat hakea kaikki leiriohjaajana toimimisesta kiinnostuneet 18 vuotta täyttäneet! 

Lisätiedot koulutuksesta ja ilmoittautumisohjeet löytyvät oheisesta infopaketista. Hae mukaan viimeistään 10. maaliskuuta. 

Lisätiedot kansainvälisen vapaaehtoisleirin leiriohjaajana toimimisesta Suomessa löydät nettisivuiltamme. Leiriohjaajahaku ensi kesän leireille avautuu viimeistään maaliskuun alussa. 

Related to the subject