Siru Tsekissä: ensimmäiset kuukaudet

Ensimmäiset kuukaudet ESC-vapaaehtoisena Prahassa

"Olin unelmoinut jo vuosia Euroopan solidaarisuusjoukkoihin osallistumisesta, joten odotin innolla lähtöä kohti tätä seikkailua. Tunsin kohdejärjestöni INEXin ennestään koska olin osallistunut lyhyempiin projekteihin Allianssin Nuorisovaihdon kautta. 

 Kyseessä oli toinen järjestö joka toimi kansainvälisen
vapaaehtoistyön parissa, ja avoin vapaaehtoistyöprojekti sisältäisi tehtäviä liittyen vapaaehtoisten vastaanottamiseen. Toivoin erityisesti pääseväni projektiin jossa voisin kehittyä työelämää varten, joten paikka johon minut oli hyväksytty vaikutti lähes täydelliseltä. 

Odotukseni olivat varsin korkealla koska paikka vaikutti erinomaiselta. Halusin erityisesti kehittää taitojani jäjestötehtävissä ja oppia tuntemaan kansainvälisen vapaaehtoistyön käytäntöjä lähemmin. Odotin myös
jännityksellä uusien ihmisten tapaamista ja mahdollisuuksia verkostoitua. Lisäksi oli innoissani Keski-Euroopan matkustusmahdollisuuksista.

Saavuin Tsekkiin pilvisenä päivänä Helmikuun alussa ja asetuin uuteen kotiini Prahan itäpuolella. Ilahduin siitä että majoitus oli järjestetty paikallisten nuorten kanssa joten pääsin heti tutustumaan kulttuuriin.
Ensimmäisinä päivinä INEXin toimistolla aloitin tehtäviini tutustumisen koordinaattorini Nikolan kanssa ja onnistuin saamaan yleiskatsauksen tulevasta vuodestani projektissa ja velvollisuuksistani. Olin tuskin ehtinyt purkaa laukkujani kun jo ensimmäisen viikon lopulla minun piti matkustaa Sveitsiin koulutukseen jonka oli tarkoitus valmistaa minut kesäkauden tehtäviä varten. 

Koulutus oli hieno mahdollisuus tavata muita ESC vapaaehtoisia samanlaisissa projekteissa eri puolilla maailmaa, ja sain enemmän tietoa tuleviin tehtäviini liittyvistä käytännön prosesseista. Palattuani Prahaan aloimmekin jo valmistautua tulevaa vapaaehtoistyöleirikautta varten. INEX järjestää joka vuosi paljon leirejä joista suurin osa on kesällä. Uudet työkaverini olivat tukenani alusta pitäen, joten vaikka opittavaa oli paljon, lähtivät tehtäväni käyntiin mukavasti. 

Seuraavien viikkojen aikana järjestimme kahdenkeskisiä tapaamisia kaikkien kanssa toimistolla jotta oppisin tuntemaan kollegani ja heidän roolinsa järjestössä. Oli jännittävää tutustua erilaisiin luoviin, hauskoihin ja inspiroiviin projekteihin joissa INEX on mukana. Olin opiskellut jonkin verran Tsekkiä etukäteen mutta arkikäytön aloittaminen oli erittäin haastavaa. Prahassa paikalliset ovat tottuneet ulkomaalaisiin ja vaihtoivat helposti englantiin kun yritin harjoitella. Mentorini Francesco auttoi minua löytämään keskusteluryhmän missä voin opiskella muiden maahanmuuttajien kanssa, ja jo parin kömpelön tapaamisen jälkeen tunnen oloni hieman itsevarmemmaksi. 

Noin kuukausi projektin alkamisen jälkeen suuntasin On Arrival-koulutukseen Olomoucin kaupunkiin, missä tapasin kaikki vapaaehtoiset jotka aloittivat ESC jakson Tsekissä samoihin aikoihin kanssani. Oli hauska kuulla erilaisista kohteista eri puolilla maata ja muiden kokemuksista paikalliseen kulttuuriin tutustuessa. Koulutuksen aikana pääsin vihdoin myös harjoittamaan ruosteisia kielitaitojani auttamalla uudempia vapaaehtoisia kommunikoimaan paikallisten kanssa kun tutustuimme kaupunkiin.

Kun palasin Prahaan, kesäkausi oli jo alkanut ja hakemuksia leireillemme alkoi tulvia sähköpostiini. Ensimmäiset päivät niitä käsitellessä olivat todella haastavia mutta oli palkitsevaa saada tilanne hallintaan. Odotan innolla kuinka paljon vielä opin seuraavien kuukausien aikana."