Ajankohtaisia EU-tuettuja vapaaehtoistiimejä
16.7.2025

Haluaisitko tehdä vapaaehtoistyötä Suomessa tai muualla Euroopassa?
Järjestämme sekä Suomessa että muissa maissa Euroopan solidaarisuusjoukkojen vapaaehtoistiimejä, joihin haemme osallistujia. Vapaaehtoistiimissä tehdään käytännön vapaaehtoistyötä ja paljon muuta yhdessä noin kymmenen muun vapaaehtoisen kanssa. Osallistuminen onkin hyvä tapa tutustua uusiin ihmisiin ja paikkoihin, oppia uusia taitoja sekä tietysti tehdä työtä hyvän asian puolesta!
Miten voin hakea? E-vet hakukoneesta voit etsiä erilaisia tiimejä. Hae mukaan ESC-vapaaehtoistiimeihin E-vet hakukoneen kautta, ohjeet löydät täältä.
Kuka voi hakea? Vapaaehtoistiimit on tarkoitettu 18-30 -vuotiaille. Rohkaisemme kaikenlaisista taustoista tulevia, Suomessa asuvia nuoria aikuisia hakemaan mukaan! Tiimeihin voi osallistua suomalaisia ja muita Suomessa jo asuvia nuoria aikuisia sekä myös myös muista EU-maista tulevia vapaaehtoisia.
Mitä maksaa? Vapaaehtoistiimit ovat Euroopan unionin tukemia, joten osallistujien matkakulut korvataan (välimatkataulukon mukaiseen maksimisummaan asti) , ohjelma, majoitus ja ruokailut järjestetään ja vapaaehtoiset saavat pientä taskurahaa. Osallistujalle itselleen ei siis tule juurikaan kuluja osallistumisesta.
Tulevia vapaaehtoistiimejä
"A field of Inclusion possibilities", Athens, Greece, 1.9.25- 16.9.25
Umoja Enosi, based in the neighborhood of Kato Patisia, Athens, operates a football field and a community club dedicated to fostering social inclusion and cultural interaction. Through its flagship project, "Bala-Patisia," Umoja Enosi brings together informal groups of young people and children, offering them opportunities to connect through sports and cultural activities. A key initiative within this framework is "Umoja Juniors," a football academy designed for children aged 9 to 15 with immigrant backgrounds. The academy uses football as a powerful tool to promote social integration, personal development, and a sense of community among participants.
Volunteers support these efforts by organizing sports and creative activities, collecting stories to create a community video, leading a peace-themed football tournament, and accompanying youth on cultural excursions, all aimed at fostering integration and community connection over a two-week program funded by the European Solidarity Corps.
Dates: 1.9.25- 16.9.25
Location: Athens, Greece
Project number: IG25-ESCVEIL-GR-09
Linnan kunnostustöitä Etelä-Ranskassa Arvieun kylässä
Kyseessä on käytännönläheinen työpaja Ranskan maaseudulla Arvieun kylässä, jossa opitaan kunnostamaan julkisia tiloja. Arvieu on 800 asukkaan kylä Etelä-Ranskassa, joka tunnetaan yhteisönä, jossa paikallinen osallistuminen on vahvaa.
Osallistujat työskentelevät ammattimuurarin ja paikallisten ohjauksessa kunnostaen esimerkiksi puutarhan muuria ja kirkon aukiota. Lisäksi voi osallistua Arvieun linnan kunnostustöihin. Osallistujat suunnittelevat ja valmistavat yhteisöllisiä aterioita, joka nähdään osana työpajatyöskentelyä. Ruokailussa painotetaan terveellisyyttä, osallistujien toiveita ja paikallisia sesonkituotteita.
Vapaaehtoisjakso tarjoaa mahdollisuuden tutustua elinvoimaiseen kyläyhteisöön luonnon keskellä ja oppia samalla konkreettisia kädentaitoja.
Dates: 20/10/2025- 02/11/2025
Location: Arvieu, Ranska
Project number: SJ/ESC72

Lisätietoa Euroopan solidaarisuusjoukot -ohjelmasta löydät tästä linkistä.
Huom! ESC-vapaaehtoistiimit ovat kaikille 18-30 -vuotiaille avoimia ja niihin voivat osallistua myös jo EVS- tai ESC-ohjelmassa olleet. Voit myös osallistua useampaan vapaaehtoistiimiin, niin kotimaassa kuin ulkomaillakin.
Jos sinulla on kysyttävää hakulomakkeen täyttämiseen tai muuhun liittyen, olethan meihin yhteydessä. Saat meidät kiinni sähköpostitse (vaihto@alli.fi) tai puhelimitse (myös WA numerosta 044 416 5209.