Kiinnostaako seikkailu Euroopan halki? DiscoverEU tarjoaa ilmaisia junamatkakortteja 18-vuotiaille nuorille

8.4.2026

Oletko koskaan haaveillut matkustamisesta Euroopan halki raiteita pitkin? DiscoverEU mahdollistaa reissun 18-vuotiaille eurooppalaisille nuorille jakamalla ilmaisia junamatkakortteja. Haku on nyt auki 22.4. asti!

Tutustu Eurooppaan raiteita pitkin

DiscoverEU toimii EU:n Erasmus+ -ohjelman alaisuudessa tavoitteenaan tuoda Eurooppaa ja Euroopan Unionia lähemmäs nuoria. Sen järjestämät junamatkat tarjoavat mahdollisuuden tutustua edullisesti Euroopan monimuotoisuuteen, kulttuureihin ja historiaan sekä saada uusia tuttavuuksia. Matkalle voi lähteä 1-30 päivän ajaksi niin yksin kuin enintään viiden hengen porukassa. 

Haku järjestetään kaksi kertaa vuodessa, keväisin ja syksyisin. Kevään 2026 haku on auennut 8.4. ja on auki 22.4. klo 13 asti. Mukaan voi hakea jokainen aikavälillä 1.7.2007 - 30.6.2008 syntynyt nuori, jolla on Suomen kansalaisuus tai joka asuu Suomessa. Vamma tai terveydellinen rajoite ei ole este lähtemiselle, ja matkalle on mahdollista tehdä erityisjärjestelyitä nuoren tarpeiden mukaan. 

Suomessa asuville nuorille on jaossa tällä hakukierroksella noin 500 lippua, joten hae omaasi täyttämällä hakulomake Euroopan nuorisoportaalissa: https://youth.europa.eu/discovereu_en 

Uusia taitoja ja ympäristövastuullisempaa matkustamista

Jo tuhannet nuoret Suomesta ovat lähteneet reissuun DiscoverEU:n kautta. Erityisesti kokemuksista ovat jääneet mieleen uusien ihmisten tapaaminen, suunnittelutaitojen oppiminen sekä mukautumiskyvyn kehittyminen. Monille nuorille junamatka Euroopan halki on ensimmäinen askel kohti itsenäisyyttä, ja moni kokeekin saaneensa lisää itseluottamusta reissun aikana. 

–  Matka oli upea tilaisuus nähdä Eurooppaa ja oppia muista kulttuureista, kuvailee matkalla ollut nuori.

Henkilökohtaisen kehityksen lisäksi junalla kulkeminen herättelee vastuullisempaan matkustamiseen. Yksi DiscoverEU:n tavoitteista onkin tutustuttaa nuoria ympäristöystävällisempiin matkustustapoihin ja antaa vaihtoehtoja lentomatkustamiselle.

Tukea matkalle

Vaikka reissuun lähdetäänkin yksin tai kaverin kanssa, ei se tarkoita, että kaikesta pitäisi selvitä ilman apua. Voit matkakortin saatuasi osallistua Suomessa järjestettävään lähtijäinfoon, jossa saat vinkkejä ja tukea matkaa varten. Matkan aikana voi myöt pysähtyä Meet up -tapaamisissa, joissa kokoontuvat ympäri mannerta tulevat DiscoverEU-matkailijat. 

Matkakortin voittaneet nuoret saavat käyttöönsä myös eurooppalaisen nuorisokortin. Kortilla saa alennusta monipuolisista kohteista, kuten majoituspaikoista, ravintoloista, paikallisliikenteestä, liikuntapaikoista sekä kulttuurikohteista. 

Kiinnostuitko? 

Lue lisää ja hae mukaan Euroopan nuorisoportaalissa viimeistään 22.4.: https://youth.europa.eu/discovereu_en

Jos voitat lipun, sinusta tulee automaattisesti DiscoverEU-lähettiläs. Lähettiläänä voit jakaa kokemuksiasi sosiaalisessa mediassa ja halutessasi käydä esimerkiksi kouluissa ja tapahtumissa kertomassa matkastasi. 

Eurooppa kutsuu!