Vapaaehtoisprojektit Euroopassa

Euroopassa vapaaehtoistyöprojekteja järjestetään useissa eri maissa. Projekteja on tarjolla vaihtelevasti, joten niiden päivittymistä kannattaa seurata vapaaehtoistyöprojektien hakukoneesta. Vapaaehtoistyö tarjoaa erinomaisen mahdollisen tutustua muiden Euroopan maiden kulttuureihin ja alueisiin, joille et muuten ehkä matkustaisi.

Useimmat Euroopan projekteista ovat leiriohjausta, mutta joissakin maissa on myös muita projekteja esimerkiksi ympäristö- tai sosiaalialalla. Majoitusmuoto ja oleskelun kesto vaihtelevat projekteittain. Löydät näistä tarkemmat tiedot projektikuvauksista.

Kuvassa kaksi henkilöä laskeutuu köysien varassa mastosta.
Kuvassa neljä henkilöä tekee toisilleen kasvomaalauksia.

Kohdemaat:

Belgia: Projekteja on kesällä lasten leireillä.

Islanti: Useimmiten projektit ovat vapaaehtoisleirien ohjaamista. Vapaaehtoinen leiriohjaaja osallistuu ohjaajana yleensä useammalle kuin yhdelle leirille. Toisinaan tarjolla on myös muita projekteja. Projektien kesto vaihtelee kolmesta kuuteen kuukautta.

Iso-Britannia: Projekteja on tarjolla vain satunnaisesti, yleensä leiriohjaajan tehtävissä.

Italia: Projektit ovat kesällä ja liittyvät ympäristönsuojeluun.

Moldova: Projekteja on tarjolla muun muassa sosiaali- ja kulttuurialoilla. Sosiaalialan projektit ovat usein lasten, nuorten tai pakolaisten parissa työskentelyä. Kulttuurialalla voit työskennellä museoissa, järjestöissä tai media-alalla. Lisäksi on ihmisoikeuksiin liittyviä projekteja, sekä kodittomien eläinten parissa tehtäviä töitä. Moldovassa majoitut yleensä isäntäperheessä tai jaetussa asunnossa muiden vapaaehtoisten kanssa. 

Moldovan ohjelmissa maksat yhteysjärjestölle osallistumismaksun, joka on ensimmäiseltä kuukaudelta 400 euroa ja sen jälkeen 100 euroa per viikko. Osallistumismaksu sisältää ylläpidon ja yhteysjärjestön tuen koko ohjelman ajan.

Ranska: Projektit ovat kunnostus- ja rakennustöitä. Usein majoitus on yhteisöasumista maaseudulla. Yhteysjärjestömme SJ:n projekteissa minimikesto on puoli vuotta.

Saksa: Projektit ovat yleensä kesäaikana leiriohjaajan tehtävissä.

Turkki: Projekteja on sosiaalialalla esimerkiksi lasten tai vammaisten leirien ohjaajana, tai maatalouden ja ympäristön parissa.

Venäjä: Kesällä on tarjolla projekti, joka liittyy ympäristönsuojeluun Laatokan alueella.

Toisinaan myös muissa Euroopan maissa on tarjolla projekteja. Tietoa Euroopan vapaaehtoistyöprojekteista löydät hakukoneesta. Valitse hakuehdoksi alueen kohdalle ("Regions") Eurooppa sekä projektiksi ("Type of project") "MTV 3-6 months" tai "Permanent project".