Opiskele japania Kiotossa tai Sapporossa

Japanissa voit valita kahdesta kielikoulusta. Toinen sijaitsee Sapporon keskustassa Japanin pohjoisimmalla saarella Hokkaidolla ja toinen Kiotossa pääsaari Honshun länsiosassa. 

Kielikoulujen mukavat luokkahuoneet luovat täydellisen tunnelman tehokkaalle opiskelemiselle sekä hyvälle oppilaan ja opettajan väliselle kontaktille. Luokkahuoneiden lisäksi kielikouluissa on myös washitsu, joka on rentouttava japanilaistyylinen huone, missä voit viettää aikaa ja esimerkiksi pelata pelejä muiden oppilaiden kanssa. Kaikissa huoneissa on pääsy internetiin langattoman WiFi-yhteyden kautta. Kielikouluissa on myös tietokonehuone, jota oppilaat voivat käyttää.

Koulujen oppilaat tulevat ympäri maailmaa ja koulun ilmapiiri on hyvin kansainvälinen. Kielikoulut järjestävät oppilaille omakustanteisesti erilaisia kulttuurikokemuksia ja aktiviteettejä, joiden kautta voi tutustua alueen nähtävyyksiin, kulttuuriin ja paikallisiin ihmisiin. Aktiviteetteihin osallistuminen tarjoaa myös hyvän tilaisuuden harjoitella japania käytännössä. Kielikurssin aikana voi osallistua esimerkiksi teeseremoniaan, sushikurssille tai tutustua vaikkapa tarkemmin japanilaiseen miekkailuun kendoon.

Kurssin minimikesto on viikko ja sitä on mahdollista pidentää lisäviikoilla aina kolmeen kuukauteen asti. Suomella ja Japanilla on voimassa viisumivapaussopimus, joten Suomen kansalaiset voivat oleskella Japanissa enintään kolme kuukautta (90 vuorokautta) ilman viisumia. Ohjelman voi aloittaa minä tahansa maanantaina, jos on opiskellut aikaisemmin japania. Jos et ole opiskellut aikaisemmin japania, voit aloittaa alkeiskurssin kerran kuukaudessa. Alkeis- ja peruskurssien lisäksi kielikouluilla on mahdollista osallistua erilaisille kulttuurikursseille, kuten perinne-, muoti- tai popkulttuurikursseille.

Kielikurssin aikana opiskelet japania vähintään 15 oppituntia viikossa viitenä päivänä. Jos haluat opiskella japania vielä intensiivisemmin, on kielikoululla mahdollista ottaa myös yksityistunteja. Opiskelu tapahtuu enintään kuuden hengen ryhmissä. Japanin kielen oppitunnit pidetään aamupäivällä, ja iltapäivällä on mahdollisuus osallistua erilaisiin aktiviteetteihin. Tutustu kurssivaihtoehtoihin ja kielikouluihin heidän nettisivuillaan.

Voit räätälöidä itsellesi sopivan kielikurssin, sillä tarjolla on erilaisia kielikurssi- ja majoitusvaihtoehtoja. Matkaan voit lähteä sinulle sopivana ajankohtana.

Kielikurssin aikana majoitut joko isäntäperheessä, huoneistossa tai opiskelija-asuntolassa. Voit itse valita mieleisesi asumismuodon. Joissakin asumismuodoissa hintaan kuuluu puolihoito. Lähimmät majoitusvaihtoehdot ovat noin 10 minuutin päässä kielikoululta, isäntäperheet noin 30-60 minuutin matkan päässä.

Isäntäperheessä jokaiselle oppilaalle on varattu oma huone. Perheet valitaan huolella ja valinnassa otetaan huomioon esimerkiksi mahdolliset allergiat ja kielitaitosi taso. Perhemajoituksessa hinta sisältää myös aamupalan. Jos valitset perhemajoitukset, otat myös lentokenttäkuljetuksen, sillä koulun henkilökunta on mukana, kun tapaat perheen ensimmäistä kertaa.

Opiskelija-asuntoloissa on neljä eri vaihtoehtoa. Tarjolla on sekä jaettuja makuuhuoneita sekä yhden hengen huoneita. Joissakin asuntolavaihtoehdoissa myös aamupala ja illallinen sisältyvät hintaan, joissakin vaihtoehdoissa laitat ruokasi itse asuntolassa olevassa keittiössä. Sapporossa on mahdollista majoittua myös japanilaisten kanssa. Share house on suosittu asumismuoto japanilaisten keskuudessa ja vaihtoehtoa suositellaan kaikille, jotka haluavat tutustua paikallisiin.

Ohjelmaan kannattaa hakea viimeistään noin kuukausi ennen toivottua aloituspäivää.

Kuvassa nainen esittelee paperille maalaamiaan japanilaisia merkkejä.
Kuva on ryhmäkuva näköalatasanteella Japanissa. Taustalla näkyy kaupunki.

Kustannukset

Samalla kun haet ohjelmaan, maksat Allianssin ohjelmamaksun, joka on 150 euroa. Ohjelmamaksuun sisältyy:

  • ohjelmaan sijoittaminen
  • henkilökohtainen palvelu koko hakuprosessin ja ohjelmaan osallistumisen ajan
  • lähtijävalmennus (touko- tai elokuussa)
  • kattava ohjelma- ja maakohtainen infopaketti
  • oikeus käyttää nuorisovaihdon osallistujasivuja
  • osallistumistodistus

Jos päätät itse perua lähtösi, ohjelmamaksua ei palauteta. Jos emme pysty sijoittamaan sinua, palautamme ohjelmamaksun vähennettynä 30 euron toimistokuluilla.

Lisäksi yhteystoimiston kielikurssi- ja majoitusmaksu maksetaan kielikurssipaikan varmistuttua. Kielikurssi- ja majoitusmaksuun sisältyy:

  •  kielikurssi (15 oppituntia viikossa)
  •  majoitus kielikurssin ajan
  •  langaton Internet kielikoululla
  •  valmistujaisjuhla ja diplomi
  •  24 tunnin päivystysnumero paikan päällä
  •  yhteystoimiston tuki koko ohjelman ajan

Kielikurssi- ja majoitusmaksun suuruus vaihtelee valitun majoitusvaihtoehdon mukaan. Huomaathan, että kielikursseille tulee viikkohinnan lisäksi rekisteröitymismaksu sekä oppikirjamaksu sekä majoitukseen järjestelymaksut.

Täytettyäsi hakulomakkeen saat vielä lisätietoa kursseista ja majoitusvaihtoehdoista ja pääset valitsemaan itsellesi sopivimman vaihtoehdon.

Kurssihinnastojen avulla voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin. Ajankohtaiset hinnat löydät Sapporoon täältä ja Kiotoon täältä. Hinnaston yläpuolelta olevasta pudostusvalikosta voit valita rahayksikön.

Lennot ja vakuutuksen järjestät ja maksat itse.