Ajankohtaisia EU-tuettuja vapaaehtoispaikkoja Euroopassa

19.9.2022

Haluaisitko lähteä 6-12 kuukaudeksi johonkin toiseen Euroopan maahan ja työskentelemään vapaaehtoisena yleishyödyllisessä organisaatiossa esimerkiksi viestintätehtävissä,  kulttuurin, harrastustoiminnan tai nuorisotyön parissa?  Tarjolla on  usein myös lyhyempiä Euroopan solidaarisuusjoukkojen vapaaehtoistiimejä. 

 Aloitusajankohta ja osallistuminen varmistuu sitten koronatilanteen mukaan ja lähdön voi aina perua mikäli koronatilanne tai joku muu seikka sen estää.

Lue lisää Euroopan solidaarisuusjoukoista Euroopan  nuorisoportaalin sivuilta.

Kenelle? Euroopan Solidaarisuusjoukot on ohjelma, joka sopii kaikille 18-30 -vuotiaille, jotka ovat kiinnostuneita oppimaan ja toimimaan vapaaehtoisena paikallisen yhteisön hyväksi toisessa Euroopan maassa. Vapaaehtoistyötehtäviin ei vaadita erityistaitoja tai koulutusta, mutta omia tietoja ja taitoja pääsee yleensä hyödyntämään. Euroopan Unionin tukema ohjelma on erinomainen mahdollisuus lähteä toiseen Euroopan maahan hankkimaan työkokemusta, kielitaitoa ja saamaan uusia kokemuksia. Ohjelmaan kuuluu majoitus, ruoka, matkatuki, taskuraha, vakuutus, kieliopetusta sekä valmennus ennen lähtöä ja jakson aikana. Ohjelman kesto on yleensä 2-12 kuukautta, suurin osa vapaaehtoispaikoista haluaa vapaaehtoisen 6-12 kuukauddeksi.

Euroopan Solidaarisuusjoukkojen lyhytkestoiset (alle 2 kuukautta) yksilöprojektit on tarkoitettu nuorille, joilla on erityistä tukea oikeuttavia haasteita kuten.terveysongelmat, oppimisvaikeudet, vähemmistöryhmään kuuluminen ja/tai taloudelliset, sosiaaliset tai maantieteelliset haasteet.  Yleensä noin kaksi viikkoa kestävät Euroopan solidaarisuusjoukkojen vapaaehtoistiimit ovat sen sijaan avoimia kaikille 18-30 -vuotiaille, myös aiemmin Euroopan solidaarisuujoukkoihin osallistuneille.   

Annamme mielellämme lisätietoja, puh. 044 416 5209.

Näin löydät mielenkiintoisia vapaaehtoispaikkoja

Voit etsiä vapaaehtoispaikkoja suoraan seuraavien partnerijärjestöjemme sivuilla:

Armenia: HUJ 

Belgia: CBB

Itävalta: Melange

Portugali: Associação Spin

Ranska: Solidarités Jeunesses

Slovakia: Inex

Viro: EstYES

Voit löytää avoimia ESC-paikkoja myös tästä Facebook-ryhmästä.

Voit tutustua Euroopan solidaarisuusjoukot -ohjelmaan tarkemmin tästä.

Voit myös hakea suoraan näihin partneriemme ajankohtaisiin paikkoihin:

___________________________________________________

Ranska, aloitus syksyllä, kesto 2-12kk

Nyt voit hakea mukaan useisiin eri vapaaehtoishankkeisiin Ranskan maaseudulle.  Näissä eri kohteissa pääset osallistumaan mm. isännöintikeskusten päivittäiseen elämään liittyen esim. non-formaaliin oppimiseen, puutarhanhoitoon, permakulttuuriin ja kunnostukseen. Kesällä on myös mahdollisuus toimia leirinohjaajana. 

  1. Bateleurs (11kk)
  2. Beaumotte (10kk)
  3. Citrus (12kk)
  4. Créneau (12kk)
  5. Sem&Vol (12kk)
  6. Vir’Volt (12kk)

Lue lisää kyseisistä vapaaehtoispaikoista täältä!

Jos haluat hakea johonkin näistä Ranskan projekteista, täytä oheinen hakulomake ja lähetä se sekä motivaatiokirje osoitteeseen ltv.application@solidaritesjeunesses.org

___________________________________________________

Belgia, 01.10.2022-30.09.2023, kesto 12kk

Brysselin lähelle Lasnen kaupunkiin etsitään vapaaehtoisia! Essentiel asbl on voittoa tavoittelematon järjestö, jonka tavoitteena on olla vammaisten mukana heidän jokapäiväisessä elämässään ja itsensä kehittämisessä. L’Essentiel järjestää erilaisia ​​aktiviteetteja urheilun, kulttuurin, taiteen ja luonnon saralla. Vapaaehtoiset osallistuvat keskuksen jokapäiväiseen elämään tukemalla asumista päivittäisissä toimissaan yhdessä ammattitaitoisen tiimin kanssa. Vapaaehtoisen toivotaan kehittävän myös omia ideoita yhdessä asukkaiden kanssa toteutettaviin hankkeisiin.

Lue lisää ja hae mukaan täältä! Hae mukaan 7.9.2022 mennessä!

___________________________________________________

Italia, aloitus mahdollisimman pian, kesto joustava

Italian Apulian alueelle etsitään kahta toimistovapaaehtoista kansainvälisen liikkuvuuden parissa toimivalle InCo-järjestölle. 

Vapaaehtoisen tehtävät ovat monipuoliset ja niihin kuuluu esim. nuorisovaihtojen ja muiden kansainvälisten projektien organisointia ja toteuttamista, tapahtumajärjestelyjä, podcast-tuotantoa, viestinnän tehtäviä ja vihapuheen ja nettikiusaamisen vastaiseen projektiin osallistumista.

Paikka sopii hienosti kansainvälisistä projekteista ja luovasta viestinnästä kiinnostuneelle vapaaehtoiselle! 

Lue lisää oheisesta infopaketista ja hae mukaan täältä!

___________________________________________________

Malta, 09/2022-11/2023, tarkempi ajankohta neuvoteltavissa, kesto 12kk

Maltalle etsitään kahta vapaaehtoista paikallisen NMKY-järjestöön (YMCA Malta). Vapaaehtoiset työskentelevät kodittomuutta kokevien ihmisten parissa ryhmäaktiviteettien kautta majoitus- ja etsivän työn keinon. Vapaaehtoiset toimivat osana laajempaa tiimiä, jossa on muita paikallisia ja kansainvälisiä vapaaehtoisia sekä mm. sosiaalityön ammattilaisia. Paikka sopii hyvin esimerkiksi sosiaali- tai nuorisoalan opiskelijalle.

Lue lisää ja hae mukaan täältä!

___________________________________________________

Viro, useita projekteja, aloitus syys-joulukuussa, kesto 7-10 kk

Kiinnostaako vapaaehtoistyö Virossa? Yhteistyöjärjestömme EstYES järjestää monia mielenkiintoisia projekteja syksyllä eri puolilla Viroa.

Vapaita paikkoja löytyy tällä hetkellä mm. seuraavista paikoista: perhekoti, päiväkoti, erityistarpeisten aikuisten hyvinvointikeskuksia, sekä nuorisokeskus. Muutama poiminta vapaaehtoispaikoista:

1. Türi Kodu, 01.10.2022-18.06.2023, tarkempi ajankohta on neuvoteltavissa

Türi Kodu hyvinvointikeskus on koti 21-80 -vuotiaille vammaisille aikuisille. Türi Koduun etsitään vapaaehtoista avustamaan paikan henkilökuntaa jokapäivisissä aktiviteeteissä ja pitämään seuraan sen asukkaille yhteisöllisissä tapahtumissa. Vapaaehtoista kannustamaan kehittämään erilaisia aktiviteetteja ilostuttamaan asukkaiden arkea ja kannustamaan kulttuurienvälistä oppimista. Vapaaehtoinen voi myös toimia paikallisen yhteisön parissa, kuten nuorisokeskuksessa, koulussa tai kirjastossa. 

2. Viljandi Näituse, 01.10.2022-31.05.2023, tarkempi ajankohta on neuvoteltavissa

Näituse on koti ja hyvinvointikeskus vammaisille aikuisille. Paikan tavoitteena on tarjota asukkailleen aktiivista ja positiivista elämää iästä, sukupuolesta ja vammasta riippumatta. Näituseen etsitään vapaaehtoista auttamaan henkilökuntaa erilaisten aktiviteettien järjestämiseen, asukkaiden työmatkoilla avustamiseen, jumppaohjaukseen ja moniin keskuksen päivittäisten askareiden tukemiseen. Vapaaehtoiselta odotetaan kiinnostusta työskennellä vammaisten ihmisen kanssa, aktiivisuutta, empaattisuutta ja intoa oppia viron kieltä.

Hae mukaan täyttämällä oheinen hakemuslomake ja lähettämällä se osoitteeseen evs@estyes.ee

Lue lisää Viron projekteista täältä!

___________________________________________________

Saksa, aloitus syyskuu, kesto 12kk

Saksaan etsitään nyt useita vapaaehtoisia eri hankkeisiin Jenan kaupunkiin. Tässä muutama poiminta: 

1. Polaris

Polaris on avoin nuorisokeskus, joka tarjoaa kulttuuri- ja kansalaiskasvatusta erilaisista taustoista tuleville lapsille ja nuorille. Sen tavoitteena on tuoda avoin lapsi- ja nuorisotyö osaksi naapuruston vapaa-ajan oppimista ja parantaa kaikkien alueen lasten ja nuorten mahdollisuuksia taustoista riippumatta.

Tehtävät: Polaris etsii joustavaa ja itsenäistä vapaaehtoista, jolla on organisointitaitoja ja kiinnostusta työskennellä PR-asioiden parissa monikulttuurisessa ympäristössä.

2. Freizeitladen

Freizeitladen on lasten ja nuorten sosiaalikeskus, joka tarjoaa etenkin hankalista kotiolosuhteista tuleville lapsille vapaa-ajan toimintaa.

Tehtävät: Vapaaehtoinen osallistuu keskuksen jokapäiväiseen ja pedagogiseen työhön oman osaamisensa ja mielenkiintonsa mukaan järjestämällä esimerkiksi työpajoja tai muita aktiviteetteja. Vapaaehtoinen voi myös osallistua keskuksen hyvinvointia ja liikuntaa edistävään projektiin.

3. Waldkindergarten

Waldkindergarten on metsäpäiväkoti, jossa suurin osa ajasta vietetään luonnossa. Päiväkoti on avoinna yli yksivuotiaille ja alle kouluikäisille lapsille. Waldkindergarten kultivoi ystävällistä ja väkivallatonta kommunikaatiota, toisista ja luonnosta välittämistä ja yhdessä oppimista, sekä kiinnittää erityistä huomiota muutosten ja siirtymien suunnitteluun. Päiväkodissa on 51 lasta kolmessa ryhmässä.

Tehtävät: Vapaaehtoisten tehtäviin lasten kanssa toimimista, sekä pienien kotitaloustehtävien tekemistä yhdessä muiden työntekijöiden kanssa. He pääsevät myös toteuttamaan omia projektejaan mielenkiintonsa mukaan. 

Lisätietoa ja hakuohjeet Saksan vapaaehtoispaikoista täällä: http://eurowerkstatt-jena.de/hosting/projects/ 

___________________________________________________

Unkari, useita paikkoja, kesto 11-12kk

Nuorisojärjestö KÖZ-Pont Ifjúsági Egyesület (Centre Youth Organisation) etsii vapaaehtoisia useampiin nuorisotyönprojekteihin Unkariin.

1. Nyíregyháza, 15.09.2022-14.09.2023 tai 01.11.2022-30.9.2023

2. Debrecen, 01.11.2022-30.09.2023

Vapaaehtoisen tehtäviin kuuluu koulutuksiin ja aktiviteetteihin osallistuminen ja niiden vetäminen sekä kielitaitojen opettaminen paikallisille nuorille. Järjestö antaa vapaaehtoiselle tilaa toteuttaa myös omia ideoitaan jakson aikana.

Lue lisää KÖZ-Pontista täältä! Lisätietoa löydät myös oheisesista infoesitteistä.

Hae mukaan lähettämällä motivaatiokirje, kuvallinen CV ja PRN-numerosi osoitteeseen international@kozpontegyesulet.hu. Saat PRN-numeron rekisteröitymällä European Youth Portaliin osoitteessa https://europa.eu/youth/solidarity_en. 

 ______________________________

Unkari, aloitus syyskuussa, kesto 7-10kk

Egyesek etsii "Seeds of Solidarity" -projektiinsa vapaaehtoista Unkarin maaseudulle. Vapaaehtoinen pääsee mm. työskentelemään koulujen ja nuorisokeskusten kanssa ja järjestämään englanninkielisiä non-formaaleja oppitunteja lapsille ja nuorille.

Lue lisää ja hae mukaan täältä! Lisätietoa löydät myös oheisesta infoesitteestä. 

 ______________________________

Armenia, aloitus joustava, kesto 6-12kk

Armeniaan voi nyt hakea viiteen eri vapaaehtoispaikkaan!

1. WWF

Vapaaehtoinen pääsee työskentelemään monipuolisten luontoon liittyvien tehtävien parissa Armenia WWF-organisaatiossa. Tehtäviä ovat mm. polkujen kartoittaminen, reittien ylläpito, biodiversiteetin seuranta, sekä datan koordinaatio ja analysointi liittyen luontokameran löytöihin. 

2. Diaconia-hyväntekeväisyysjärjestö

Diaconian tavoitteena on auttaa apua tarvitsevia perheitä. Vapaaehtoisen tehtäviin kuuluu mm. lasten parissa toimiminen, kulttuuriin liittyvien aktiviteettien järjestäminen, lasten keskuksen kunnostustöissä auttaminen, järjestön toiminnassa avustaminen (siivoaminen, ruuan, vaatteiden ja koulutavaroiden jakaminen) valokuvaus, perheiden luona vierailu, kesäleireille osallistuminen sekä omasta kulttuurista kertominen. 

3. Muratsan sairaala

Vapaaehtoisena avustat sairaalan henkilökuntaa, toimit lasten parissa joilla on erilaisia terveysongelmia, avustat järjestämään hyväntekeväisyystapahtumia sekä aktiviteetteja lapsille. Vapaaehtoinen pääsee myös osallistumaan erilaisiin keskustelutilaisuuksiin ja seminaareihin sekä järjestämään workshoppeja lapsille. 

4. Arabkirin terveyskeskus

Arabkir on terveyskeskus joka keskittyy lasten ja nuorten hoitamiseen. Vapaaehtoisen tehtäviin kuuluu erilaisten työpajojen, aktiviteettien ja tapahtumien järjestäminen lapsille ja nuorille sekä sosiaaliseen mediaan ja markkinointiin liittyvät tehtävät.

5. Armenian kansallisgalleria

Vapaaehtoisena tehtäviisi kuuluu monipuoliset tehtävät gallerian eri osastoilla. Pääset mm. järjestämään ohjattuja kierroksia, avustamaan 6-14 -vuotiaiden lasten kesäkouluaktiviteeteissa, toimimaan gallerian markkinoinnissa sekä päivittämään nettisivuja ja sosiaalista mediaa ja avustamaan erilaisissa tapahtumissa.  

Lue lisää hankkeista täältä tai alla olevista esitteistä!

Hae mukaan täyttämällä oheinen hakemuslomake ja lähetä se osoitteeseen hakemukset@alli.fi 

 ______________________________

Pohjois-Makedonia, aloitus joustava, kesto 1-2 kk tai 12 kk. 

Allianssin nuorisovaihdolla on Makedoniassa lyhytaikaisia 1-2 kuukauden paikkoja Volunteer Centre Skopje -järjestössä myös vuonna 2022.  Korkeintaan 2 kuukauden vapaaehtoispaikat on tarkoitettu erityisesti nuorille, jotka ovat muita heikomassa asemassa esimerkiksi taloudellisten, maantieteellisten, sosiaalisten tai terveydellisten syiden takia.  

Vapaaehtoiset työskentelevät paikallisessa nuorisojärjestössä avustavissa tehtävissä esimerkiksi tapahtumien järjestämisessä. Vapaaehtoiset pääsevät osallistumaan myös Voices-lehden toimittamiseen. 

12 kuukauden vapaaehtoispaikka sopii viestinnästä kiinnostuneille. Vuoden vapaaehtoisjakson aikana pääsee osallistumaan Voices -lehden toimittamisen lisäksi VCS-järjestön muihinkin toimintoihin.

Lue lisää järjestöstä ja projektista alla olevasta esitteestä! Hae mukaan mahdollisimman pian!

Miten ESC-vapaaehtoispaikkoihin haetaan?

Mikäli projektikuvauksessa ei ole muuta ohjetta, voit hakea yllämainittuihin paikkoihin lähettämällä heille meidän hakulomakkeemme. Löydät lomakkeen sivun alareunasta. 

Kerro hakemuksessa, miksi haluat vapaaehtoiseksi juuri hakemaasi projektiin. Paikat täytetään sopivan vapaaehtoisen löydyttyä, joten kannattaa hakea mahdollisimman nopeasti. 

Voit halutessasi hakea useampaan paikkaan samalla kertaa. Nämä paikat ovat erinomaisia mahdollisuuksia päästä nopeasti tekemään mielekästä vapaaehtoistyötä esimerkiksi välivuoden ajaksi! 

Jos haluat lisätietoa tai apua paikkojen haussa, ota meihin yhteyttä sähköpostitse hakemukset@alli.fi tai puhelimitse (myös WA)  044 4165209. Autamme mielellämme!

YouTube-videon näyttäminen ei onnistunut. Tarkista markkinointievästeiden hyväksyminen ja selaimen yksityisyysasetukset.